402
että substanssin varsinainen olemus käy meistä yhä ihmeellisemmäksi ja arvotuksellisemmaksi, kuta syvällisemmin opimme tuntemaan sen ominaisuuksia, ainetta ja tarmoa, ja niiden lukemattomia ilmenemismuotoja ja niiden kehitystä. Mitä "oleitten varsinaisena olemuksena" on tajuttavien ilmiöiden takana, sitä emme tiedä vielä nykyäänkään. Mutta mitä liikuttaa meitä yleensä tämä mystillinen "oleitten varsinainen olemus", kun meillä ei ole mitään keinoja sen tutkimiseksi, kun emme edes tiedä, onko mitään tuota käsitettä vastaavaa olemassakaan? Jättäkäämme siis hedelmätön tuumiskelu tämän ihanteellisuuden aaveen laadusta "puhtaille metafysiikan tutkijoille" ja iloitkaamme me "oikeina fysiikantutkijoina" niistä valtavista tosioloisista saavutuksista, joita meidän monistinen luonnonfilosofiamme todella on ennättänyt.
Kaikki muut kuluneen "suuren vuosisadan" saavutukset ja keksinnöt voittaa kaikkikäsittävä substanssilaki, "voiman ja aineen säilymisen peruslaki". Se tosiseikka, että substanssi kaikkialla on ikuisen liikkeen ja muuttumisen alaisena, leimaa tuon lain samalla yleismaailmalliseksi kehityslaiksi. Senkautta että tämä korkein luonnonlaki todettiin ja kaikki muut alistettiin sen alaisiksi, johduimme me siihen vakaumukseen, että koko luonto on yhtenäinen ja että luonnonlait ikuisesti vallitsevat samallaisina. Hämärästä substanssikysymyksestä kehittyi selvä substanssi-laki. Maailmankaikkeuden yhtenäisyys, jonka me sen nojalla päätämme, opettaa meille, että maailmankaikkeudessa poikkeuksettomasti vallitsevat "ikuiset, kovat, suuret luonnonlait". Mutta samalla se tuhoo nuo tähänastisen kahtanaisuudenfilosofian kolme suurta keskusdogmia, persoonallista jumalaa,