Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

393

törmänneiden taivaankappalten tomuksi hajaantunut aine jakaantuu äärettömään avaruuteen, ja auringonmuodostumisen ikuinen leikki alkaa uudelleen. Suuremmoinen kuva, jonka uusaikainen tähtifysiikka siten avaa henkemme silmien nähtäväksi, näyttää meille lukemattomien taivaankappalten syntymisen ja häviämisen, niiden eri maailmansyntyisten tilojen jaksollisen vaihtelun, jotka me maailmankaikkeudessa havaitsemme vierekkäin. Samalla kun jossakin kohdin ääretöntä maailmanavaruutta hajanaisesta usvakosta kehittyy uusi maailmanitu, on jollakin kaukaisella avaruuden seudulla toinen jo tiivistynyt sulan, hehkuvan ainejoukon muodostamaksi, akselinsa ympäri pyöriväksi palloksi; kolmas on jo päiväntasaajaltaan singottanut avaruuteen renkaita, jotka kokoontuvat pallomaisiksi kiertotähdiksi; neljännestä on jo tullut mahtava aurinko, jonka kiertotähtien ympärillä on jo kuut j. n. e., j. n. e. Ja niiden ohella liikkuu maailmankaikkeudessa miljardeja pienempiä taivaankappaleita, lentotähtiä ja meteoreja, jotka näennäisesti säännöttöminä kulkulaisina risteilevät suurempien ratoja, ja joista joka päivä suuri osa syöksyy, suurempiin taivaankappaleisiin. Samalla muuttuvat vit;ka Ueen maailmanavaruutta kiitävien taivaankappalten kiertoajat ja radat. Jäähtyneet kuut syöksyvät kiertotähtiinsä samoin kuin ne aurinkoihinsa. Kaksi kaukaista aurinkoa, ehkä jo jähmettyneina, syöksyy tavattomalla voimalla toisiinsa ja hajautuu hienoksi usvamaiseksi ainejoukoksi. Silloin kehittyy niin tavattornia lämpömääriä, että usvajoukko taas alkaa hehkua, ja nyt toistuu sama leikki uudestaan. Mutta näiden alituisten muutosten kestäessä pysyy maailmankaikkeuden ääretön substanssi, sen aineen ja tarmon määrä, aina


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003