374
ei vain teoreettisesti määrättyinä, vaan myöskin käytännössä toteutettuina. Hurskaan kristityn ihanteena on luostareissa asuva ihminen, joka ei milloinkaan pese eikä vaateta itseään kunnollisesti, joka milloinkaan ei vaihda likaista kaapuaan. ja joka kunnollisen työn asemasta viettää laiskaa elämäänsä ajatuksettomasti rukoillen, mielettömästi paastoten j. n. e. Tämän ruumiinhalveksumisen lisinä muistutettakoon vielä itsensäruoskitsijain ja muiden itsensäkiduttajain vastenmielisiä katumusharjotuksia.
III Kristinuskon luonnonhalveksuminen. Lukemattomien teoreettisten erehdysten ja käytännöllisten virheiden, siedettyjen raakuuksien ja säälittävien kieltäymysten lähteenä on kristinuskon väärä kaiken katseleminen ihmisen kannalta, ihmisen asettuminen "jumalan kuvana" kaikkea muuta luontoa vastaan. Sen kautta se vain ei ole mitä vahingollisimmalla tavalla vierottanut ihmisiä ihanasta "luonto"-äidistä, vaan on myöskin saattanut heidät mitä ikävimmällä tavalla halveksimaan muita eliöitä. Kristinusko ei tunne tuota ylistettävää rakkautta eläimiä kohtaan, tuota sääliä meitä lähinnä, ystävinämme olevia nisäkkäitä (koiria, hevosia, raavaita y. m.) kohtaan, mikä kuuluu monien muiden vanhempien uskontojen, ennen kaikkea laajimmalle levinneen, buddhalaisuuden, siveyskäskyihin. Joka on elänyt kauemman aikaa katolisessa etelä-Euroopassa, on usein joutunut noiden inhottavien eläinkidutusten todistajaksi, jotka meissä eläinystävissä herättävät sekä syvintä sääliä että suurinta suuttumusta; ja kun sitte moittii noita raakoja "kristittyjä " heidän julmuudestaan, saa nauraen annetun vastauksen: "No, eiväthän eläimet toki ole kristittyjä!" Ikävä kyllä tuki tätä käsitystä myöskin