365
maailmanavaruus on täynnä eetteriä, ja että miljoonat taivaankappaleet, ikuisten kovien luonnonlakien eteenpäinkiidättäminä, kiertävät siellä hetkeäkään lepäämättä, kaikki ollen ikuisesti vaihtelevan suuren "syntymisen ia häviämisen" vuorottelun alaisina.
Monistiset kirkot. Hartauspaikkoja, joissa ihminen tyydyttää uskonnollista tarvettaan ia kunnioittaa palveluksensa esineitä, pitää hän pyhinä "kirkkoinaan". Buddhalaisen Aasian pagodien, klassillisen vanhanaian kreikkalaisten temppelien, Palestiinan synagogien, Egyptin moskeoiden, etelä-Euroopan katolisten ja pohjois-Euroopan evankelisten tuomiokirkkojen -kaikkien näiden ”herranhuoneiden" tehtävänä pitäisi olla kohottaa ihmistä yli tosioloisen jokapäiväisen elämän kurjuuden ja ikävyyden; niiden pitäisi siirtää hänet korkeamman ihanteellisen maailman pyhyyteen ia runollisuuteen. Ne täyttävät tätä tarkotusta usein tuhansin eri muodoin, vastaten erilaisia sivistysmuotoja ia olosuhteita. Nykyaikainen ihminen, jolla on "tiedettä ia taidetta" -ja samalla myöskin uskontoa -ei hartautensa herättämiseksi tarvitse mitään erikoista kirkkoa, ei mitään ahdasta, sulettua huonetta. Sillä kaikkialla vapaassa luonnossa, missä hän suuntaa katseensa ääretöntä maailmankaikkeutta tai iotakin sen osaa tarkastamaan, kaikkialla havaitsee hän tosin ankaran "olemisen taistelun", mutta sen ohella myöskin "toden, hyvän ja kauniin" vallitsemassa; hän on "kirkossaan” kaikkialla ihanassa luonnossa itsessään.