357
paavilaista irvikuvaa, joka kautta kahdentoista vuosisadan vallitsi eurooppalaista sivistystä sen tavattomaksi vahingoksi. Kristillisen siveysopin parhaimpana osana, josta me pidämme kiinni, ovat rakkauden ja suvaitsevaisuuden, säälin ja avun inhimilliset käskyt. Nämä jalot käskyt, jotka on koottu "kristilliseksi siveydeksi" (sanan parhaassa merkityksessä!), kuitenkaan eivät ole mitään uusia kristinuskon keksintöjä, vaan on ne lainattu siihen vanhemmista uskonnon muodoista. Itse asiassa on "kultainen saantö”, joka sisältää nämä käskyt yhtenä lauseena, satoja vuosia vanhempi kuin kristinusko. Mutta käytännöllisessä elämässä ovat jumalankieltäjät ja pakanat huolellisesti noudattaneet tätä luonnollista siveyslakia, kun sensijaan hurskaat, uskovaiset kristityt ovat sen unohtaneet. Myöskin teki kristillinen siveysoppi suuren erehdyksen siinä, että se yksipuolisesti terotti altruismin (lähimäisenrakkauden) käskyä, egoismin (itsekkyyden) käskyn sitävastoin hylkäsi. Meidän monistinen siveysoppimme antaa kummallekin saman arvon ja pitää täydellisenä hyveenä lähimäisenrakkauden ja itsekkyyden oikeata tasapainoa. (Vert. 19:nnen luvun kohtaa "Siveellinen peruslaki").
III.Kauneuden ihanne. Monessa suhteessa joutuu meidän monismimme kristinuskon kanssa ristiriitaan kauneuden alalla. Alkuperäinen, puhdas kristinusko saarnasi maallisen elämän arvottomuutta ja piti sitä pelkkänä valmistuksena iankaikkista "tulevaista elämää” varten. Siitä seuraa välittömästi, että millään sillä, mitä inhimillinen elämä "tässä maailmassa” tarjoo, kaikella taiteessa ja tieteessä, yleisessä ja yksityisessä elämässä ilmenevällä hyvällä, ei ole mitään arvoa. Todellisen kristityn tulee olla niistä välittämättä ja aja-