351
maisen luonnontutkijainseuran riemujuhlassa. Luonnollisesti seurasi pian myöskin vastavaikutusta toiselta taholta; kimppuuni hyökkäsivät, paitsi paavilaisuuden käsissä olevaa ultramonttaanilaista sanomalehdistöä, taikauskon vannoutunutta puolustajistoa, myöskin evankelisen kristinuskon "vapaamieliset" soturit, jotka väittivät edustavansa sekä tieteellistä totuutta että myöskin valistunutta uskoa. Mutta sittemmin on nykyaikaisen luonnontieteen ja oikeaoppisen kristinuskon välinen suuri riita muodostunut yhä uhkaavammaksi; se on käynyt edelliselle sitä vaarallisemmaksi, kuta mahtavampaa tukea pimeämielisen kristinuskon puolustajat ovat saaneet kasvavalta henkiseltä ja valtiolliselta taantumukselta. Tämä on monissa maissa edistynyt niin pitkälle, että laillisesti taattu ajattelu ja omantunnonvapaus käytännössä on pahasti vaarassa. Itse asiassa on tuo suuri maailmanhistoriallinen henkinen taistelu, jota John Draper mainiosti kuvaa teoksessaan "Uskonnon ja tieteen välisten riitojen historia", käynyt jyrkemmäksi ja merkityksellisemmäksi kuin mitä se milloinkaan ennen on ollut; sitä nimitetään vuodesta 1872 alkaen siitä syystä täydellä syyllä "sivistystaisteluksi".
Sivistystaistelu. Surkeankuulu ensyklika ynnä syllabus, jotka sotaisa paavi Pius IX oli v. 1864 lähettänyt kaikkeen maailmaan, julistivat pääasiassa koko nykyaikaiselle tieteelle sodan; ne vaativat järkeä sokeasti alistumaan "Kristuksen sijaisen erehtymättömyyden" dogmin alaisuuteen. Tämän raa'an, ihmiskunnan korkeimpia saavutuksia vastaan tähdätyn hyökkäyksen tavattomuus ja häikäilemättömyys ravisti useat hitaat ja välinpitämättömätkin mielet totutusta uskonunestaan. Yhdessä sitä seuranneen, paavin erehtymättömyyttä kos-