350
Jos asetumme tälle katsantokannalle, voimme löytää noiden molempien suurten, näennäisesti toisistaan erilliiän olevien alojen sovituksen siitä käsityksestä, minkä minä 1892 olen esittänyt Altenburgissa pitämässäni esitelmässä: "Monismi uskonnon ja tieteen yhdyssiteenä" (14:s painos 1908). Tämän "luonnontutkijan uskontunnustukseksi" nimittämäni teoksen esipuheessa olen esittänyt sen kahtalaisen tarkotuksen seuraavin sanoin: "Ensinnäkin tahtoisin sen kautta ilmaista sen järjenmukaisen maailmankatsomuksen, minkä yhtenäisen luonnontuntemuksen saavutukset ja johdonmukainen ajattelu ehdottomasti pakottavat meidät omaksumaan; se on melkein kaikkien ennakkoluulottomain ja ajattelevain luonnontutkijain sisimmässä, vaikkakin vain harvoilla on rohkeutta ja tarvetta sitä julkisesti tunnustaa. Toiseksi tahtoisin senkautta solmia yhdyssiteen uskonnon ja tieteen välille ja siten auttaa sovittamaan sitä vastakkaisuutta, mikä tarpeettomasti on vallitsemassa näiden molempien ihmisen korkeimman hengentoiminnan alojen välillä; meidän mielemme siveelliset tarpeet tyydyttää monismi aivan yhtäläisesti kuin se tyydyttää meidän järkemmekin ajatusjohtoisen syyperäisyystarpeen."
Voimakas vaikutus, mikä tällä minun altenburgilaisella esitelmälläni oli, todistaa, että tällä monistisella uskontunnustuksellani olin ilmaissut en vain monien luonnontutkijain, vaan myöskin lukuisten muitten eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvain miesten ja naisten uskontunnustuksen. Voin pitää tätä odottamatonta menestystä sitä suurempana, kun titon "uskontunnustuksen" alkuaan muodosti vapaa tilapäispuhe, jonka valmistelematta pidin 9 p:nä lokakuuta 1892 Altenburgissa Itä-