317
hyväksymättä teoriaa ja pyrkii rakentamaan puhdasta tiedettä vain ”varmojen tosiasiain” perustalle (kuten älyltään rajotetut nykyaikaisten niinsanottujen ”täsmällisten luonnontieteiden” harjottajat usein tekevät), hän samalla luopuu tuntemasta syitä yleensä ja tyydyttämästä järkensä syyperäisyystarvetta.
Painovoimateoria tähtitieteessä (Newton), usvateoria maailmansyntyopissa (Kant ja Laplace), tarmo-oppi fysiikassa (Mayer ja Helmholtz), atomioppi kemiassa (Dalton), soluoppi kudosopin alalla (Schleiden ja Schwann), polveutumisoppi biologiassa (Lamarck ja Darwin) ovat valtavia ensimäisen luokan teorioja; ne selittävät kokonaisen maailman suuria luonnonilmiöitä otaksumalla yhden yhteisen perussyyn selittämään kaikki määrätyn alan erikoiset tosiasiat ja todistamalla että kaikki sillä alalla havaittavat ilmiöt riippuvat toisistaan ja että niitä määräämässä on varmat tästä yhdestä alkusyystä johtuvat lait. Mutta tällöin voi tämä alkusyy itse olemukseltaan olla tuntematon. Painovoimateorian ja maailmansyntyopin »painovoimaa«, »tarmoa« jopa sen suhteessa aineeseenkin, kemian »atomia« , soluopin elävää »plasmaa«, polveutumisopin »periytymistä« -näitä ja muita samallaisia muiden suurten teoriain peruskäsitteitä voi epäilyksen filosofia pitää ”pelkkinä otaksumina”, tieteellisen uskon tuotteina, mutta ne ovat sellaisinakin meille välttämättömiä, niin kauan kunnes jokin parempi olettamus korvaa ne.
Usko ja taikausko. Aivan toisellaisia laadultaan kuin nämä tieteellisen uskon muodot, ovat ne mieli. kuvat, joita eri askonnoissa käytetään ilmiöiden selittämiseksi ja joita sanotaan muitta mutkitta »uskoksi« sanan ahtaammassa merkityksessä. Mutta kun nämä