318
molemmat uskonmuodot, tieteen "luonnollinen usko” ja uskonnon ”yliluonnollinen usko”, usein sekotetaan ja syntyy sekavuutta, on paikallaan, jopa välttämätöntäkin, jyrkästi huomauttaa niiden periaatteellisesta vastakkaisuudesta. ”Uskonnollinen” usko on aina ihmeuskoa, ja on se sellaisena aina sovittamattomasti vastakkainen järjen luonnollisen uskon kanssa. Päinvastoin kuin tämä viimeksimainittu, se väittää yliluonnollisia tapahtumuksia, niin että sitä siten voi sanoa ”yliuskoksi” »taikauskoksi». Tämän taikauskon ja ”järjellisen uskon” oleellisena eroavaisuutena on juuri se, että taikausko otaksuu yliluonnollisia voimia ja ilmiöitä, joita tiede ei tunne eikä voi myöntää mahdollisiksi, vaan jotka on synnyttänyt erheellinen havainto ja väärä mielikuvittelu; taikausko on siten ristiriidassa selvästi tunnettujen luonnonlakien kanssa ja on sellaisenaan järjetöntä.
Luonnonkansojen taikausko. Nykyaikainen kansatiede on opettanut meidät tuntemaan hämmästyttävän moninaisia taikauskon muotoja ja tuotteita, joita vielä nykyään tavataan raakojen luonnonkansojen keskuudessa. Jos niitä vertaa toisiinsa ja aikaisempien aikojen vastaaviin jumalaistaruisiin kuvitelmiin, niin havaitsee usein samallaisuutta, usein yhteisen alkuperän ja lopulta kaikille yksinkertaisen alkulähteen. Tällaiseksi havait. semme järjen luonnollisen syyperäisyystarpeen, tuntemattomien ilmiöiden selityksen etsimisen hakemalla niiden alkusyytä. Varsinkin on täten laita sellaisten liikuntoiImiöiden, jotka uhkaavat vaaralla ja synnyttävät pelkoa, kuten salaman ja ukkosen, maanjäristyksen, kuunpimenemisen y. m. Sellaisten luonnonilmiöiden syyperäisen selittämisen tarve on havaittavana jo alim-