315
ja parhaat ystävämme; paljoa aikaisemmin kuin järki kehittyy, sanovat aistimet ihmiselle, mitä hänen tulee tehdä ja mitä tekemättä jättää. Se, joka kieltää aistillisuuden yleensä, välttääkseen sen vaaroja, menettelee yhtä ajattelemattomasti ja hullusti kuin sellainen, joka repii silmät päästään, koska ne joskus voivat nähdä vahingollisiakin seikkoja; tai sellainen, joka hakkaa kätensä poikki, pelätessään, että se joskus voisi ruveta mielimään vierastakin tavaraa. Täydellä syyllä nimittää Feuerbach senvuoksi kaikkia filosofeja, kaikkia uskontoja, kaikkia laitoksia, jotka periaatteessa vastustavat aistillisuutta ei vain erehdyksen tuotteiksi, vaan suorastaan tuiki turmiollisiksi. Aistimitta ei mitään tietoa! "Mitään ei ole järjessä, mitä aistimet eivät ensin ole havainneet!” (Locke.}
Otaksuma ja usko. Korkeallekehittyneen sivistysihmisen tiedonhalu ei tyydy siihen vajavaisen ulkomaailman tuntemukseen, minkä hän saa epätäydellisten aistimiensa välityksellä. Hän päinvastoin pyrkii muuttamaan saamansa aistivaikutteet tietoarvoiksi; hän muuttaa ne isojenaivojen kuoren aistinkeskuksissa ominaisiksi aistimuksiksi ja yhdistää nämä isojenaivojen ajatuskeskuksissa tapahtuvan yhdistelemisen avulla mielteiksi; edelleen yhdistelemällä mielleryhmiä johtuu hän vihdoin yhtenäiseen tietämiseen. Mutta tämä tieto jää aina aukolliseksi ja epätyydyttäväksi, ellei mielikuvitus tule täydentämään tietävän järjen riittämätöntä yhdistelyvoimaa ja muistikuvia yhdistämällä liitä etäällä toisistaan olevia tietoja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tällöin syntyy uusia yleisiä miellemuodostumia, jotka vasta selittävät havaitut tosiasiat ja "tyydyttävät järjen syy-yhteystarpeen".