314
Me itse voimme luonnollisesti arvostella vain niitä aistimuksia, joita meillä itsellämme on. Mutta nyt osottaa monien eläinten ruumiinrakenne niillä olevan muitakin, kuin meidän tunnetut aistimemme. Siten on kaloilla ja muilla alemmilla, vedessä elävillä luurankoisilla ihossaan omituisia aistimia. Kalojen ruumiin sivussa sekä oikealla että vasemmalla puolella on pitkä kanava, joka edessä, päässä, haarautuu useammaksi. Näissä "limakanavissa” on runsashaaraisia hermoja, joiden päissä on omituiset hermonystyrät. Todennäköisesti on tämän laajan "ihoaistin" tehtävänä havaita vedenpaineessa ja veden kemiallisessa laadussa ilmeneviä eroavaisuuksia. Muutamilla ryhmiltä on vielä muita omituisia aistimia, joiden merkitystä emme tunne.
Jo nämä tosiasiat osottavat, että meidän inhimillinen aistintoimintamme on rajotettua ja että se on rajotettua sekä määrällisessä että laadullisessa suhteessa. Siten voimme me siis aistimillamme, ennenkaikkea silmällämme ja kosketusaistillamme, tulla tuntemaan vain osan niistä ominaisuuksista, joita ulkomaailman esineillä on. Mutta tämä osittainenkin havainto on epätäydellistä, sikäli että meidän aistimemme ovat epätäydellisiä ja että tuntohermot tulkkeina ilmaisevat aivoille vain saamiensa vaikutuksen käännöksen.
Mutta tämä meidän aistimiemme epätäydellisyys ei saa estää meitä pitämästä niiden välineitä, ennenkaikkea silmäämme, mitä jaloimpina eliminä; aivojen ajatteluelimien ohella ovat ne arvokkain lahja, minkä luonto on ihmiselle antanut. Täysin totuudenmukaisesti sanoo Albrecht Rau: »Kaikki tiede on viime kädessä aistintietoa; aistien ilmottamia seikkoja ei tieteessä kielletä, vaan selitetään ne. Aistimet ovat meidän ensimäiset