311
tömästi havaitsemalla ihmisen samoin kuin kaikkien muiden eläinten sikiön kehitystä. Mutta tästä sikiökehityksen tosiasiasta seuraa elämänsynnyn peruslain mukaan varmasti se sukukehitystä koskeva johtopäätös, että myöskin meidän esi-isiemme pitkän sukukehityksen varrella korkeammat aistinelimet ominaisine tarmomuotoineen alkuaan kehittyivät alempien eläimien marraskedestä, yksinkertaisesta solukerroksesta, jossa ei vielä ole mitään sellaisia eri aistimia.
Aistimlen ominaistarmo. Mitä suurin merkitys inhimilliselle tietämiselle on sillä tosiasialla, että meidän ruumiimme eri hermot kykenevät säilyttämään erikoisia ulkomaailman vaikutteita ja vain niitä. Silmän näköhermo välittää vain valontuntoa, korvan kuulohermo vain äänentuntoa, nenän hajuhermo vain hajuntuntoa j. n. e. Riippumatta siitä, mikä erikoinen ärrytys kohtaa ja ärsyttää jotakin aistinta, pysyy aistimen vastavaikutus aina laadultaan samana. Tästä aistinhermojen ominaisuudesta, että niillä tällä tavoin on ominais-tarmonsa - -seikan laajakantoisen merkityksen sai ensinnä selville Johannes Müller -on vedetty sangen erehdyttäviä johtopäätöksiä, varsinkin dualistisen ja apriorisen (kaiken tiedon yksistään järjestä ja meidän omasta hengestämme johtuvaksi otuksuvan) tietoteorian tukemiseksi. Väitettiin, että aivot tai sielu havaitsisi vain yhden määrätyn ärrytettyjen hermojen tilan, ja että siitä ei voisi päättää ärrytystä aikaansaavan ulkomaailman olemassaoloa eipä edes laatuakaan. Epäilyksen filosofia veti siitä sen johtopäätöksen, että ulkomaailman olemassaolo oli epäiltävää, eikä äärimmäinen idealismi tyytynyt siihen, että se vain olisi epäillyt ulkomaailman tosioloisuut ta, vaan se jopa yksinkertaisesti kielsi sen; se väitti,