302
hengen sieluntoiminta aivan samallaiseksi kuin ihmisenkaltaiseksi ajatellun jumalapersoonan. Itse asiassa ei tätä aineetontakaan henkeä ajatella ruumiittomaksi, vaan näkymättömäksi, kaasumaisessa olomuodossa olevaksi.
II. Panteismi (kaikkijumalaisuus): Jumala ja maailma ovat sama ole. Jumalan käsite on sama kuin luonnon eli substanssin käsite. Tämä kaikkijumalainen maailmankatsomus on periaatteeltaan jyrkkänä vastakohtana kaikille yllä esitetyille ja kaikille muuten mahdollisille teismin muodoille, vaikka usein on pyritty, tekemällä kummankinpuolisia myönnytyksiä, täyttämään niiden välistä syvää juopaa. Aina jää niiden välille se perusseikkainen vastakkaisuus, että teismissä jumala ulkomaailmaisena olentona on luonnon rinnalla luovana ja ylläpitävänä ja vaikuttaa siihen ulkoapäin, kun sensijaan panteismissa jumala sisämaailmaisena olentona joka suhteessa on luonto itse ja toimii ajattelevana substanssina, "voimana” tai "tarmona”. Tämä viimeksi mainittu mielipide yksin voi soveltua substanssilain yhteyteen. Senvuoksi on panteismi välttämättä meidän nykyaikaisen luonnontieteemme maailmankatsomus.
Kun panteismi voi syntyä vasta ajattelevan sivistysihmisen valistuneen luonnonhavainnon pohjalle, on se luonnollisesti paljon nuorempi kuin teismi, jonka raaimmat muodot syntyivät moninaisina jo enemmän kuin kymmenentuhatta vuotta sitten alkuaikaisten luonnonkansojen keskuudessa. Joskin vanhimpien sivistyskansojen (intialaisten ja egyptiläisten, kiinalaisten ja jaapanilaisten) keskuudessa filosofian ensimäisissä alkeissa jo tuhansia vuosia ennen Kristusta siellä täällä ilmeni panteismin alkeita eri muodoissa, niin esiintyy se kuitenkin määrättynä filosofisena järjestelmänä vasta kreikkalaisen