285
ihannemaailmastaja asettaa hänen ratkaistavakseen tehtäviä, joiden ratkaisemiseen hänet tekee kykeneväksi vain todellisuuden järkevä tuntemus. Epäilemättä on aikainen soveltuminen tähän tosioloiseen maailmaan, tarkotuksenmukaisesti sovitettuna opetukseen ja nykyaikaisen kehitysopin tukemana, tekevä tulevaisuuden korkeammalle kehittyneen ihmisen ei vain järkevämmäksi ja ennakkoluulottomammaksi, vaan myöskin paremmaksi ja onnellisemmaksi.
Päämäärä, tarkotus ja sattuma. Kun maailmankehityksen ennakkoluuloton tutkimus on meille opettanut, että siinä ei voi havaita määrättyä päämäärää eikä erikoista tarkotusta (inhimillisen järjen käsittämässä merkityksessä !), niin ei näytä olevan muuta keinoa kuin jättää kaikki "sokean sattuman" varaan. Tämä moite on itse asiassa esitetty sekä Lamarckin ja Darwinin muuntuvaisuusoppia että aikaisemmin Kantin ja Laplacen maailmansyntyoppia vastaan; monet dualistiset filosofit panevat juuri tälle seikalle erikoisen merkityksen. Lienee senvuoksi vaivan arvoista luoda tässä vielä pikainen silmäys asiaan.
Toinen filosofien ryhmä väittää tarkotuksenmukaisuusopillisen katsantokantansa mukaisesti: koko maailma muodostaa järjestetyn maailmankaikkeuden, jossa kaikilla ilmiöillä on päämäärä ja tarkotus; ei ole mitään sattumaa! Toinen ryhmä sitävastoin koneenomaisuusopillisen katsantokantansa mukaisesti arvelee: koko maailman kehitys on yhtenäinen koneenomainen tapahtumasarja, jossa missään ei ole havaittavana päämäärää eikä tarkotusta; se, mitä elimellisessä elämässä siksi nimitämme, on erikoinen seuraus elämän olosuhteista; ei taivaankappalten kehityksessä eikä meidän epäeli-