275
Tosin oli tämäkin nerokas elontoimintaopin tutkija kasvanut uskossa elämänvoimaan ja piti sitä välttämättömänä "viimeisten elämänsyiden" selittämiseksi, mutta hän todisti samalla klassillisessa, vielä nykyäänkin voittamattomassa elontoimintaopin oppikirjassaan (1833), että sillä ei oikeastaan ole mitään tehtävää. Müller itse osotti pitkällä sarjalla mainioita havaintoja ja nerokkaita kokeita, että enimmät ihmisen samoin kuin muiden eläinten elimistössä havaittavat elontoiminnat tapahtuvat tunnettujen fysiikallisten ja kemiallisten lakien mukaisesti, että monet niistä voi jopa suuretieteellisesti tarkkaan määritellä. Tämä pitää paikkansa niinhyvin lihasten ja hermojen, alempien ja korkeampien aistinelimien toimintaan kuin ravitsemisen ja aineenvaihdon, ruoansulatuksen ja verenkiertokulun tapahtumuksiinkin nähden. Arvotuksellisiksi, ilman elämänvoiman otaksumista mahdottomiksi selittää jäi oikeastaan vain kaksi alaa, korkeamman sieluntoiminnan (hengenelämän) ja suvunjatkamisen (sikiämisen) toiminnat. Mutta myöskin näillä aloilla tehtiin heti Müllerin kuoleman jälkeen niin tärkeitä keksinnöitä, että kammottava "elämänvoiman aave" katosi näistä viimeisistäkin loukoista. Merkillinen ajanlaskullinen sattuma oli että Johannes Müller kuoli samana vuonna, 1858, jona Charles Darwin julkaisi ensimäiset käänteentekevää teoriaansa koskevat tiedot. Darwinin valintaoppi vastasi siihen suureen arvotukseen, jonka edessä Müller oli jäänyt vastausta vaille, kysymykseen, miten puhtaasti koneenomaiset syyt, ilman ennalta asetettua suunnitelmaa, voivat synnyttää tarkotuksenmukaisia kehitystuloksia.
Tarkotuksenmukalsuus ja valintaoppi (Darwin 1859). Darwinin kuolemattomaksi filosofiseksi ansioksi