267
osaan nähden tämä vielä nykyäänkin kielletään, siten ennen kaikkea sielunelämän, varsinkin tajunnan maailmanarvotukseen nähden. Nykyaikaisen kehitysopin suurena ansiona on sillan rakentaminen näiden molempien, näennäisesti toisistaan erillään olleiden alueiden välille. Olemme nyt tulleet varmasti vakuutetuiksi siitä, että kaikki elimellisenkin elämän ilmiöt ovat yhtäläisesti yleisen substanssilain alaisia kuin äärettömässä maailmankaikkeudessa havaittavat epäelimellisetkin luonnonilmiöt.
Luonnon yhtenäisyyden käsitys, mikä siitä johtuu, entisen dualismin (kahtanaisuusoppien) voittaminen, on varmaan arvokkaimpia nykyaikaisen kehitysoppimme saavutuksia. Tätä "maailmankaikkeuden yhtenäisyyttä" , periaatteellista "elimellisen ja epäelimellisen luonnon yhtenäisyyttä" olen jo v. 1866 yrittänyt perinpohjin perustella, tarkasti arvostellen tutkimalla ja vertaamalla molempien suurten luonnonvaltakuntain samallaisuutta aineeseen, muotoihin ja voimiin nähden ("Yleinen muoto-oppi", 5:s luku). Lyhyt selostus näiden tutkimusten tuloksista on "Luonnollisen luomishistoriani" 15:nnessä esitelmässä. Samalla kun enimmät luonnontutkijat nykyään omaksuvat tässä kehitetyt mielipiteet, on kuitenkin hiljattain monella taholla yritetty vastustaa niitä ja tukea vanhaa käsitystä, että puheenaolevat kaksi suurta luonnonvaltakuntaa ovat kokonaan erilaisia. Pääasiassa on tässäkin taasen kysymys ikivanhasta koneenomaisen ja tarkotusperäisyydellisen maailmankäsityksen vastakkaisuudesta. Ennenkun käymme lähemmin niitä tarkastamaan, tahdomme lyhyesti viitata kahteen muuhun teoriaan, joilla minun vakaumukseni mukaan on tärkeä merkitys näiden suurten kysymysten ratkaisulle, hiiliteoriaan ja alkusyntyoppiin.