257
elimiini, ja näitä vaikutteita yhdistellen mu:odostavat nuo mielteet." Yhtä hyvin kuin epäilen "paikan ja ajan tosioloisuutta", tai jopa kiellänkin sen, voin myöskin kieltää oman tajuntani tosioloisuuden; kuumehoureissa, harhanäyissä, unessa, kaksoistajunnassa pidän tosina mielteitä, jotka eivät ole tosioloisia vaan "kuviteltuja"; voinpa pitää itseänikin toisena (siv. 193); kuuluisa lause: "Ajattelen, siis olen olemassa", ei tässä enään pidä paikkaansa. Sitävastoin on paikan ja ajan tosioloisuuden lopullisesti todistanut substanssilain ja monistisen maailmansyntyopin kautta avartunut maailmankatsomuksemme. Senjälkeen kun olemme onnellisesti päässeet "tyhjän tilan" paikkansapitämättömästä mielteestä, jää meille äärettömäksi "avaruuttatäyttäväksi" oleeksi aine, molemmissa muodoissaan: eetterinä ja painollisena aineena. Ja samalla tavoin pidämme toiselta puolen "aikaatäyttävänä" tapahtumisena ikuista liikettä tai kehitystäluovaa tarmoa, mikä ilmenee substanssin keskeytymättömänä kehityksen.
Ikiliikkuva maailmankaikkeus. Kun jokainen liikkeessä oleva kappale jatkaa liikettään niin kauan kuin ulkonaiset olosuhteet sitä siitä eivät estä, johtui ihminen jo vuosituhansia sitte ajatukseen rakentaa konelaite, joka kerran liikkeelle pantuna liikkuisi aina edelleen samalla tavalla. Silloin jätettiin huomioonottamatta, että jokaiselle liikkeelle on ulkonaisia esteitä, jotka vähitellen lakkauttavat sen, ellei ulkoa tule uutta sysäystä, s. o. ellei lisäksi tule uutta voimaa, joka voittaa nuo esteet. Siten esim. heilahteleva heiluri liikkuisi yhtä nopeasti edestakaisin iankaiken, elleivät ilman vastus ja kiinnekohdassa vaikuttava hankaus vähitellen kuluttaisi sen liikkeen elävää voimaa ja muuttaisi #