252
vain ole kerran tapahtunut, vaan jaksottain toistunut. Samaan aikaan kuin äärettömän maailmanavaruuden eräissä osissa syntyy pyörivistä usvapalloista uusia taivaankappaleita, jotka sitte käyvät edelleen kehittymään, hajaantuu sensijaan päinvastoin sen toisissa osissa vanhoja, kylmenneitä ja kuolleita taivaankappaleita hajanaisiksi usvajoukoiksi.
Maailman alku ja loppu. Melkein kaikki vanhemmat ja uudemmat maailmansyntyopit, niinpä useimmat niistäkin jotka liittyvät Kantin ja Laplacen käsityskantaan, edellyttävät vallitsevan mielipiteen tapaan, että maailmalla on ollut alkunsa. Siten ajatellaan "usvaotaksuman" laajalle levinneen käsitysmuodon mukaisesti, että "alussa" oli muodostuneena tavaton usvapallo äärettömän ohutta ja kevyttä ainetta, ja että tämä usvapallo määrättynä hetkenä (arvaamattomia aikoja sitten) oli alkanut pyöriä akselinsa ympäri. Kun tämän maailmansyntyisen liikkeen "ensi alku" kerran on olemassa, niin voi sitte tunnettujen liikeopin periaatteiden avulla varmasti sanoa miten sitte edelleen on tapahtunut taivaankappalten muodostuminen, kiertotähtikunnan syntyminen j. n. e. Tuo ensimäinen "liikkeen alku" on toisena Du Bois-Reymondin "maailmanarvoituksista"; hän selittää että se on mahdoton luonnollisiin syihin nojaten ratkaista. Monet muutkaan luonnontutkijat ja filosofit eivät selviä tästä vaikeudesta ja tyytyvät myöntämään, että tässä muka täytyyotaksua olevaksi ensimäinen "yliluonnollinen sysäys", siis "ihme".
Meidän käsityksemme mukaan voi tämän "toisen maailmanarvoituksen" ratkaista, otaksumalla että liike on substanssin yhtä ominainen ja alkuperäinen ominaisuus kuin tilanottavaisuus ja tuntokin (12 luku).