251
pallolla elävien eliöitten ja 4. ihmisen kehitystä selvittäviin osiin.
I.Monistinen maailmansyntyoppi. Ensimäisen "kokeen" koko maailmanrakenteen kokoonpanon ja koneenomaisen synnyn selittämiseksi "Newtonin periaatteiden" mukaisesti -s. o. suuretieteellisten ja fysiikallisten lakien nojalla -mahdollisimman yksinkertaisella tavalla teki Immanuel Kant kuuluisassa nuoruudenteoksessaan "Yleinen taivaan luonnonhistoria ja teoria" (1755). Ikävä kyllä jäi tämä suuremmoinen ja rohkea teos 90:ksi vuodeksi melkein kokonaan tuntemattomaksi; sen veti vasta 1845 Aleksander von Humboldt taasen päivänvaloon "Kosmos"- ("Maailmankaikkeus"-) teoksensa ensi osassa. Mutta sillä välin oli suuri ranskalainen suuretieteilijä Pierre Laplace itsenäisesti johtunut samankaltaiseen teoriaan kuin Kant ja kehitti sitä, samalla suuretieteeellisesti sen perustellen, edelleen ranskankielisessä teoksessaan "Maailmanjärjestelmän esitys" (1796). Hänen pääteoksensa "Taivaan liikeoppi" ilmestyi vuonna 1799. Kantin ja Laplacen maailmansyntyoppien yhteisinä peruspiirteinä on kiertotähtien liikkeiden mekaaninen (koneenomainen) selittäminen ja siitä johtuva otaksuma, että kaikki taivaankappaleet alkuaan ovat tiivistymisen kautta syntyneet akselinsa ympäri pyörivistä usvapalloista. Tätä "usvaotaksumaa" on kyllä myöhemmin monessa suhteessa paranneltu ja täydennetty, mutta sitä pidetään vielä nykyäänkin parhaimpana kokeena maailmanrakenteen synnyn yhtenäiseksi ja koneenomaiseksi selittämiseksi (vert. Wilhelm Bölsche, "Entwickelungsgeschichte der Natur". I nid. 1894). Myöhemmin on sitä merkittävästi täydennetty ja samalla tuettu, otaksumalla että tämä maailmansynnyn kehitystapahtuma ei