Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

240

yhteydessä ja ovat kaikkialla alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Kuten tunnettua, liittyvät eetterin valo- ja sähköilmiöt mitä läheisimmin painollisen aineen liiketilassa ja kemiallisessa kokoomuksessa tapahtuviin muutoksiin; eetterin säteilevä lämpö muuttuu suoraan painollisen aineen aineenlämmöksi eli ainehiukkeiden värähtelynä esiintyväksi lämmöksi, painovoima ei voi vaikuttaa, ellei eetteri välitä toisistaan erillään olevien atomien keskenäistä vetovoimaa, koska emme voi otaksua olemassaolevaksi mitään välitöntä kaukovaikutusta. Tarmomuotojen muuttuminen toisiksi, siten kuin voiman katoamattomuuden laki osottaa, todistaa samalla substanssin molempien pääosien eetterin ja painollisen aineen, alituisen keskenäisen vuorovaikutuksen.

Voima ja tarmo. Tuota suurta luonnon peruslakia, minkä me substanssilakina asetamme kaikkien fysiikan tulosten ensimäiseksi, nimittivät alkuaan Robert Mayer, joka sen esitti (1842), ja Helmholtz, joka sitä kehitti (1847), voiman säilymisen laiksi. Jo kymmentä vuotta aikaisemmin oli muuan toinen saksalainen luonnontutkija, bonnilainen Friedrich Mohr, selvästi esittänyt sen oleellisen perusajatuksen (1837). Myöhemmin erotti nykyaikainen fysiikka voiman käsitteen tarmon käsitteestä, mikä alkuaan merkitsi samaa. Sen mukaisesti nimitetään samaa lakia nykyään tavallisesti "tarmon samanmääräisyyden laiksi". Niihin yleisiin tutkielmiin, mihin minun tässä täytyy tyytyä, ja suureen "substanssin säilymisen" periaatteeseen eivät nämä pienet erot vaikuta. Lukija, joka asiasta haluaa lähempää tietoa, saa siitä selvän esityksen esim. englantilaisen fysiikantutkijan Tyndallin "mainioista, "luonnon peruslakia" koskevasta teoksesta (ilmestynyt saksankie-


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003