227
perustavasta merkityksestä, mikä yhtenäisellä perusaineksen lailla, substanssilailla, on noiden molempien edellämainittujen käsitteellisesti toisistaan erillään olevien lakien erottamattoman yhteyden ilmaisuna. Se seikka, että niitä jo alkuaan ei ole liitetty yhteen ja tässä yhteydessä tultu tuntemaan, on seurauksena jo siitä, että nuo lait tosiasiallisesti havaittiin aivan eri aikoina. Näiden peruslakien yhtenäisyyden, jota nykyään vielä monet vastustavat, ilmaisevat monet sen oikeudesta vakuutetut luonnontutkijat nimittämällä niitä yhdessä "voiman ja aineen pysyväisyyden laiksi". Saadakseni mukavamman ilmaisumuodon tälle merkitykseltään perustavalle, viisisanaiselle käsitteelle, olen minä jo kauan sitte ehdottanut, että tuota lakia nimitettäisiin "substanssilaiksi," maailman perusaineksen laiksi", tai "maailmantieteelliseksi peruslaiksi" (Monismi, 1892, siv. 14, 39).
Substanssinkäsite.Ensimäinen ajattelija, joka tieteessä esitti puhtaasti monistisen "substanssikäsitteen", maailman perusaineksen käsitteen, ja tajusi sen perustavan merkityksen, oli suuri filosofi Baruch Spinoza; hänen pääteoksensa ilmestyi vähän jälkeen hänen aikaisen kuolemansa, v. 1677. Hänen suuremmoisessa panteistisessa (kaikkijumalaisessa) maailmankatsomuksessaan on maailman käsite sama kuin kaikki käsittävä jumalan käsite; hänen maailmankatsomuksensa on samalla puhtainta ja järkevintä monismia ja kirkastuneinta ja yleistetyintä yksijumalaisuutta. Tässä Spinozan otaksumassa yleissubstanssissa eli jumalallisessa maailmanoleessa ilmenee kaksi eri puolta, kaksi perusominaisuutta: aine (äärettömän laajalle levinnyt substanssiaines) ja henki (kaikenkäsittävä, ajatteleva sub-