206
jälkeen, on hän myöskin "sielunvaelluksen" kannattaja; sielut ovat sellaisinaan, "ikuisina aatteina", olleet olemassa jo ennenkun ne tulivat ihmisruumiiseen. Sitten kun ne sen taas jättävät, hakevat ne asuinsijakseen toisen ruumiin, joka eninten on niiden laadun mukainen; julmien hirmuhallitsiiain sielut hiipivät susien ja korppikotkien ruumiisiin, siveiden työläisten sielut mehiläisten ja muurahaisten ruumiisiin j. n. e. Tämän platolaisen sieluopin katsantokantojen lapsellisuus on ilmeinen; lähemmin tutkiessa huomaa niiden olevan kerrassaan ristiriidassa meidän varmojen, elontoimintaa koskevien tietojemme kanssa. Mainitsemme ne tässä vain senvuoksi että niillä iärjettömyydestään huolimatta on ollut mitä suurin sivistyshistoriallinen vaikutus. Sillä toiselta puolen liittyi Platon sieluoppiin uusplatonilainen mystiikka (salaoppisuus), joka sitte taas vuorostaan sai jalansijan kristinuskossa; toiselta puolen tuli siitä myöhemmin spiritualistisen (henkioppisen) ja idealistisen (hengen kaiken olemukseksi ja perustaksi käsittävän) filosofian pääasiallisin tuki. Platonilainen "aate" muuttui myöhemmin sielu-aineksen käsitteeksi, sieluaineksen , joka kyllä on yhtäläisesti aistimilla käsittämätön ja yliluonnolliseen maailmaan kuuluva, mutta kuitenkin usein ilmenee fysiikallisessa muodossa.
Sielu-aines. Sielun käsittäminen "substanssiksi" ("ainekseksi") ilmenee monilla sielutieteilijöillä kovin epäselvänä; milloin katsotaan sielu ajatuksellisessa ja aatteellisessa mielessä aivan erikoisenlaatuiseksi "aineettomaksi olennoksi", milloin ajatellaan sielua aistimilla havaittavassa ja tosioloisessa muodossa olevaksi, milloin epäselväksi, molempien näiden välillä olevaksi välimuodoksi. Jos pysymme monistisen substanssikäsitteemme kan-