182
jätti sen ymmärtämisen itsenäisten ajattelijain asiaksi. Jesuiittain oppilaana oli Descartes jo aikaisin kasvatettu kieltämään totuuden vasten parempaa tietoaan; mahdollisesti hän myöskin pelkäsi kirkon mahtia ja sen polttorovioita. Ilmankin oli hänen epäileväisyyttä terottava väitteensä, että kaikki puhdas tietämäänpyrkiminen alkaa perinnäisten uskonopinkappalten epäilemisellä, synnyttänyt häntä vastaan kiihkoisia syytteitä epäileväisyysharrastuksista ja jumalankieltämyksestä. Mahtava vaikutus, mikä Descartes'lla oli seuraaviin filosofeihin, oli sangen merkillinen ja vastasi täysin hänen "kaksinkertaista kirjanpitoaan". 17:nnen ja 18:nnen vuosisadan materialistit vetosivat monistisen sielutieteensä tueksi Descartes'n esittämään, eläinsielua ja sen koneenomaista toimintaa koskevaan oppiin. Spiritualistit (henkiopin kannattajat) sensijaan väittivät, että Descartes'n esittämä ihmissielun teoria vastaansanomattomasti osotti oikeaksi heidän väitteensä sielun kuolemattomuudesta ja siitä että sielu on riippumaton ruumiista. Tämä mielipide on vielä nykyäänkin vallitsevana jumaluusoppineiden ja dualististen yliluonnollisiin asioihin uskovien filosofien piirissä. 19:nnen vuosisadan luonnontieteellinen maailmankatsomus on elontoimintaopillisen, tautiopillisen ja vertailevan sielutieteen alalla saavutettujen kokemusperäisten edistysaskelten avulla osottanut sen kokonaan vääräksi.
II. Hermopohjalsen tajunnan teoria: tajuntaa on vain ihmisellä ja niillä korkeammilla eläimillä, joilla on keskushermosto ja aistimia. Vakaumus, että suurella osalla eläimiä -ainakin korkeammilla nisäkkäillä -on, yhtäläisesti kuin ihmiselläkin, ajatteleva sielu ja siis myöskin taiunta, on vallalla nykyaikaisen