181
kaan, pidä paikkaansa. Vielä suuremmassa määrässä on näin asianlaita, kun vertaamme ihmisen tajuntaa eläinten tajuntaan. Silloin ilmenee heti niin suuria tosiasiallisia vaikeuksia, että mitä etevinten elontoimintaopin tutkijain ja filosofien mielipiteet eroavat mitä suurimmassa määrin toisistaan. Esitämme tässä vain tärkeimmät asiata koskevat mielipiteet lyhyesti rinnakkain.
I. Ihmispohjainen tajunnan teoria: tajunta ihmiselle ominaista. Laajallelevinnyt käsitys, että taiunta ja ajattelu ovat ihmisen yksinomaista omaisuutta, ja että myöskin vain hänellä on "kuolematon sielu ", on saanut alkunsa Descartes'ta (1643). Tämä nerokas ranskalainen filosofi ja suuretieteilijä erotti täydellisesti toisistaan ihmisen ja eläinten sieluntoiminnan. Ihmisen sielu, ajattelevana, aineettomana oliona, on hänen mielestään täysin erillään ruumiista, ulottuvaisesta, aineellisesta oliosta. Siitä huolimatta on sielu yhdessä aivojen kohdassa (käpyrauhasessa!) yhteydessä ruumiin kanssa, ottaakseen siinä vastaan ulkomaailman vaikutteita ja omasta puolestaan vaikuttaakseen ruumiiseen. Eläimillä sitävastoin, ajatuskykyä vailla olevina olioina, ei hänen mielestään ole sielua, vaan ovat ne täydelleen automaatteja, itseliikkujia, taitavasti rakennettuja koneita, joiden tuntemukset, mielteet ja tahtominen syntyvät aivan koneellisesti ja tapahtuvat fysiikallisia lakeja noudattaen. Ihmisen sielunelämään nähden oli Descartes siis dualismin (kahtanaisuuden) kannalla, eläimien sielunelämään nähden monismin (yhtenäisyyden) kannalla. Tämä ilmeinen risiriita niin selvän ja terävän ajattelijan aiatusjärjestelmässä näyttää päkostakin mitä merkillisimmältä; sen selittämiseksi saanee syystä kyllä otaksua, että hän ei esittänyt todellista vakaumustaan, vaan