Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

174

maltaan, muodoltaan ja kokoonpanoltaan erikoinen, kullekin niille ominaisella tavalla rakentunut, niin on siten laita myöskin muilla luurankoisilla. Kaikilla niillä on selkäydin, vahva lieriömäinen hermojänne, joka kulkee pitkin selän keskusviivaa, selkärangan (tai sitä vastaavan selkäjänteen) yläpuolella. Kaikilla niillä lähtee tästä selkäytimestä lukuisia hermohaaroja, säännöllisten välimatkojen päässä, pari aina kunkin selkänikaman kohdalta. Kaikilla niillä syntyy tämä selkäydin sikiössä samalla tavalla: sikiön selkäpuolisen ihon keskustaan muodostuu pieni vako tai uoma; tämän ydinvaon molemmat yhdensuuntaiset reunat kohoavat, käyristyvät vastakkain ja kasvavat keskusviivaa pitkin umpinaiseksi putkeksi.

Pitkä selkäpuolinen, siten syntynyt, lieriömäinen selkäydin on kerrassaan luonteenomainen luurankoisille, aikaisemmalla sikiöasteella kaikilla samallainen, ja kaikkien erilaisten, siitä myöhemmin kehittyyien sielunelinten yhteinen perusta. Vain yhdellä ainoalla luurangottomien eläinten ryhmällä on samallainen muodostus, nimittäin harvinaisilla meresgäelävillä vaippaeläimillä (Tunicata). Ne ovat luurankoisten kaltaisia siinä, että niillä on muitakin luurankoisille luonteenomaisia elimiä (selkäjänne I. pyrstöjänne, kidussuoli y. m.). Otaksumme senvuoksi, että nivelettömät vaippaeläimet ja sisäisesti niveliset luurankoiset ovat kehittyneet yhteisestä vanhemmasta matoeläinten kantaryhmästä (esiselkäjänteisistä).

Selkäytimen sukuhistorialliset kehitysasteet. Meidän "luurankoissielumme" pitkä sukukehitys alkaa vanhimmilla pääkallottomilla tapahtuvalla yksinkertaisimman selkäytimen muodostumisella; se johtaa meidät sitte


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003