171
sukuisilla hydropolyypeillä ole vielä erikoisia hermoja eikä korkeampia aistimia, vaikka ne ovat hyvin tunnokkaita. Sitävastoin vapaasti liikkuvilla meduusoilla, jotka kehittyvät viimeksimainitusta (ja vielä nykyään sukupolvenvuorottelun kautta liittyvät niihin), on jo itsenäinen hermosto ja erikoiset aistimet. Me voimme siis tässä välittömästi sikiökehityksessä havaita hermosielun kehittymisen kudossielusta ja oppia sukukehityksellisesti sen ymmärtämään. Perin mielenkiintoinen sielutieteen kannalta on myöskin uimapolyyppien luokka. Näissä komeissa, vapaasti vedessä liikkuvissa eläinryhmäkkeissä, jotka polveutuvat eräistä lampipolyyppien läheissukuisista hydropolyypeistä, voimme havaita kaksoissielu-muodon: niiden lukuisten yksilöjen yksilösielut, joista polyyppi on kokoonpantu, ja koko eläinryhmäkkeen yhteisen, yhtenäisesti toimivan ryhmäsielun.
IV. Hermosielu; sielun sukukehityksen neljäs pää-aste. Kaikkien korkeampien eläimien, samoinkuin ihmisen, sielunelämää välittää enemmän tai vähemmän monimutkainen "sielukoneisto", ja siinä on aina kolme pääosaa: aistimet saavat aikaan erilaiset tuntemukset, lihakset sensijaan liikkeet; hermot ovat yhdistämässä sekä aistimia että lihaksia erikoiseen keskuselimeen, aivoihin tai hermosolmuun. Tämän sielukoneiston kokoonpanoa ja toimintaa verrataan tavallisesti sähkölennätinlaitokseen; hermot ovat johtolankoja, aivot ovat keskusasemana, lihakset ja aistimet paikallisina ala-asemina. Liikuntahermojen säikeet johtavat tahdon käskyt tai vaikuttimet keskipakoisesti tästä hermokeskuksesta lihaksiin ja saavat niiden kokoonvetäytymisen kautta aikaan liikkeen; tuntohermot sitävastoin johtavat erilaiset tuntemukset keskihakuisesti ruumiinpinnalla