Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

162

sista muodoista alkaen. Kaikki nämä luurankoiset ovat toistensa kaltaisia luonteenomaisen sielunelimensä, selkäytimen, rakenteeseen ja kehitykseen nähden. Matojen vertaileva anatomia näyttää opettavan, että tämä selkäydin on kehittynyt luurangottomien esivanhempien selkäpuolisesta aivosolmustosta. Edelleen tutkien huomaamme vertailevan sikiöhistorian avulla, että tämä yksinkertainen sielunelin on kehittynyt ulkopuolisen sikiölehden solukerroksesta, n. s. platodarioiden ulko-itukalvosta; näillä vanhimmilla laakamadoilla, joilla ei vielä ollut erikoista hermostoa, on ihon ulkopinta yleisenä aistin- ja sielun-elimenä. Vertailevan sikiöhistorian tutkiminen vakuuttaa meidät vihdoin siitä, että nämä yksinkertaisimmat monisoluiset eläimet ovat maljakko-muodostumisen kautta syntyneet blasteadeista, ontelo-palloista, joiden seinämän muodosti yksinkertainen solukerros, blastodermi, alkiolehti. Samalla opimme senkautta elämänsynnyn peruslain avulla ymmärtämään, miten nämä yksinkertaisimmanlaatuiset monisoluiset muodostumat alkuaan ovat kehittyneet yksisoluisista alkueläimistä.

I.Solusielu; sielun sukukehityksen ensimäinen pääaste. Ihmisen, samoin kuin kaikkien muiden eläinten vanhimpia esivanhempia olivat yksisoluiset alkeis-elimistöt. Tämä sukukehityksen pääotaksuma johtuu elämänsynnyn peruslain mukaan siitä sikiöopillisesta tosiasiasta, että jokainen ihminen, samoin kuin jokainen muukin eläin, on yksilöllisen olemassaolonsa alussa yksinkertainen solu, "kantasolu". Kuten tämä jo alusta on "sielullinen", niin oli sitä myöskin tuo vastaava yksisoluinen kantamuoto, joita ihmisen vanhimpien esi-isien sarjassa edusti jakso erilaisia alkeiselimistöjä.


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003