140
santokannallemme ovat mielenliikutuksen ilmiöt senvuoksi erittäin tärkeitä, että niissä välittömästi on nähtävissä aivotoiminnan ja muiden elontoiminnan muotojen (sydämentykytyksen, aistintoiminnan, lihasliikkeiden) suoranainen keskinäinen yhteys; senkautta käy tässä selväksi erittäin tuon filosofian luonnottomuus ja paikkansapitämättömyys, joka tahtoo sielutieteen periaatteellisesti erottaa elontoimintaopista. Kaikki ne lukuisat mielenelämän ilmaukset, joita me havaitsemme ihmisessä, esiintyvät myöskin korkeammilla eläimillä (varsinkin ihmisenmuotoisilla apinoilla ja koirilla); niin erilaisesti kuin ne ovatkin kehittyneet, niin ovat ne kuitenkin taasen kaikki johdettavissa sielun toiminnan molemmista alkeismuodoista, tuntemuksesta ja liikkeestä, ja niiden yhtymisestä heijastusliikkeissä ja mielteissä. Tuntemuksiin sanan laajemmassa merkityksessä kuuluu mielihyvän ja mielipahan tunne, mikä määrää mielen, ja samoin kuuluu toiselta puolen liikkeiden alaan sen sanan laajemmassa merkityksessä vastaava mieltymys ja vastenmielisyys ("rakkaus" ja "viha"), mielihyvän saamisen ja mielipahan välttämisen pyrkimys. Mieltymys ja vastenmielisyys osottautuvat tässä samalla tahdon alkulähteiksi. Intohimot, joilla on niin suuri merkitys ihmisen korkeammassa sielunelämässä, ovat vain pitkälle kehittynyttä "mielenliikutusta". Sen seikan, että mielenliikutuksenkin ilmiöt ovat yhteisiä ihmisille ja eläimille, on Romanes valaisevasti osottanut. Jo elimellisen elämän alimmalla asteella tapaamme kaikilla alkeiselimistöillä noita alkeellisia mieltymyksen ja vastenmielisyyden tunteita, jotka ilmenevät niiden niin sanottuna tropismina, se on pyrkimyksenä valoa tai pimeätä, lämmintä tai kylmää kohti, niiden erilaisena