123
tustaa yhtä ehdottomasti käsitystä ihmisen olemuksen kahtanaisuudesta, kaikkea uskoa niinsanottuun ilmestykseen ja yliluonnolliseen. Ennen kaikkea terottaa hän ihmisen yhtenäisyyttä, hengen ja ruumiin, voiman ja aineen erottamatonta yhteyttä; esipuheensa lopulla (siv. 4) lausuu hän: "Olen vakuutettu siitä, että en milloinkaan tule kieltämään väitettä ihmisen olemuksen yhteydestä ja sen väitteen johtopäätöksiä". Ikävä kyllä oli tämä "vakaumus" paha erehdys; sillä 28 vuotta myöhemmin esitti Virchow aivan vastakkaisia periaatteellisia käsityksiä; niin tapahtui tuossa paljonpuhutussa puheessa "Tieteen vapaudesta nykyaikaisessa valtiossa" , jonka hän v. 1877 piti Münchenissä luonnontutkijainkokouksessa, ja jonka hyökkäykset olen osottanut vääriksi v. 1878 ilmestyneessä kirjasessani " Vapaa tiede ja vapaa oppi".
Samallaisia ristiriitaisuuksia tärkeimpiin filosofisiin periaatteisiin nähden, kuin Virchowissa, on ilmennyt myöskin Emil Du Bois-Reymondissa ja on hän senkautta saavuttanut dualististen koulukuntien ja ennen kaikkea "taistelevan kirkon" äänekkään hyväksymisen. Kuta enemmän tämä Berlinin akatemian oppinut yleensä oli esittänyt meidän monismimme periaatteita, kuta enemmän hän itse oli vaikuttanut vitalismin (elämänvoimaopin) ja ylimaailllallisia asioita opettavan elämänkäsityksen vastustalliseksi, sitä äänekkäämpi oli vastustajien riemunhuuto, kun hän v. 1872 vaikuttavassa "ignorabimus"-puheessaan (ignorabimus = emme tule koskaan tietämään) selitti, että "tajunta" on ratkaisematon maailmanarvotus ja yliluonnollisena ilmiönä toista kuin kaikki muu aivotoiminta.
Täydellinen filosofisten periaatteiden vaihdos, jonka