122
jat) enemmän kuin 40 vuotta olivat Saksan suurimmassa yliopistossa mitä huomattavimmalla paikalla ja ovat sekä suoraan että epäsuoraan mitä syvällisimmin vaikuttaneet nykyaikaiseen henkiseen elämään, Rudolf Virchow, solutautiopin ansiokas perustaja, oli tieteellisen toimintansa parhaana aikana, 19:nnen vuosisadan keskivaiheilla (ja varsinkin Würzburgissa olonsa aikana, vuosina 1849-1856), puhdas monisti, häntä pidettiin silloin yhtenä uudestaan heräävän "materialismin" etevimmistä edustajista, tuon "materialismin", jota vuonna 1855 varsinkin opetti kaksi kuuluisaa, melkein samaan aikaan ilmestynyttä kirjaa: Ludwig Büchnerin "Woima ja aine" ja Karl Vogtin " Umpi-usko ja tiede". Yleiset biologiset katsomuksensa ihmisessä havaittavista elämänilmiöistä - kaikki käsitettyinä konemaisiksi luonnonilmiöiksi - esitti Virchow silloin sarjassa mainioita artikkeleja julkaisemansa aikakauslehden ("Archiv mr pathologische Anatomie") ensimäisissä nidoksissa. Epäilemättä huomattavin näistä tutkielmista ja se, missä hän selvimmin esittää silloisen monistisen maailmankatsomuksensa, on "Tieteellisen lääkintäopin yhtenäisyyspyrkimyksiä" koskeva puhe (1849), Tarkotuksellisesti ja vakuutettuna sen filosofisesta arvosta varmaan Virchow v, 1856 asetti tämän "lääketieteellisen uskontunnustuksen" teoksensa "Kootut tieteellistä lääkintäoppia koskevat tutkimukset" alkuun. Hän esittää siinä yhtä selvästi kuin varmasti meidän nykyisen monismimme perusajatukset, sellaisina kuin minä ne tässä "maailmanarvotusten" ratkaisua silmälläpitäen esitän; hän puolustaa sitä käsitystä, että ainoata oikeutettua on kokemusperäinen tiede, jonka ainoita luotettavia lähteitä ovat aistintoiminta ja aivotoiminta; hän vas-