121
toimintaoppia, josta se on vain osa; kolmeakymmentä vuotta myöhemmin on sielutiede hänestä nähden tullut puhtaaksi hengentieteeksi, jonka periaatteet ja tutkimusesineet ovat kokonaan toiset kuin luonnontieteen. Jyrkimmin ilmenee tämä kääntymys hänen sielufyysillistä parallellismiä (sielullisen ja ruumiillisen toiminnan rinnakkaisuutta) terottavassa periaatteessaan, jonka mukaan kyllä "jokaista sielullista tapahtumaa vastaa jokin ruumiillinen tapahtumus", mutta että molemmat ovat täysin riippumattomia toisistaari, eivätkä ole luonnollisessa syysuhteessa toisiinsa. Tämä oppi ruumiin ja sielun, luonnon ja hengen kahtalaisuudesta on luonnollisesti saanut vilkkaan hyväksymisen osakseen vallitsevan koulufilosofian puolelta, joka ylistää sitä tärkeäksi edistysaskeleeksi, sitä enemmän, kun tuota oppia tunnustaa arvossapidetty luonnontutkija, jolla ennen oli meidän nykyaikaisen monismimme mukainen, vastakkainen katsantokanta. Kun minä itse kauemman kuin viisikymmentä vuotta olen ollut tällä viimeksimainitulla, "ahtaalla" katsantokannalla, enkä huolimatta kaikista hyväntahtoisimmistakaan ponnistuksista ole voinut siitä vapautua, täytyy minun luonnollisesti pitää nuoren elontoimintaopintutkijan Wundtin "nuoruudensyntiä" oikeana luonnonkäsityksenä ja tarmokkaasti puolustaa sitä vanhan filosofi Wundtin vastakkaisia käsityksiä vastaan.
Mieltäkiinnittävänä esimerkkinä samallaisesta syvällisestä muutoksesta on meillä kaksi kuuluisaa luonnontutkijaa, R. Virchow ja E. Du Bois-Reymond, heidän sielutieteellisten peruskäsitystensä muuttumista saa sitä vähemmän jättää huomaamatta, kun nämä molemmat berliiniläiset biologit (eläinten ja kasvien elämän tutki-