114
tanut elontoimintaopin. Tämä nerokas tutkija, yhtäläisesti halliten koko elimellisen luonnontutkimuksen, muoto-opin ja elontoimintaopin, alaa, alkoi ensimäisenä käyttää havainnonteon ja kokeilun täsmällistä tutkimusmenettelyä elontoimintaopin koko alalla ja yhdisti sen nerokkaasti vertailevaan tutkimusmenettelyyn; hän käytti niitä tutkiessaan sekä sielunelämää sanan laajimmassa merkityksessä (kieltä, aistimuksia, aivojentoimintaa) että kaikkia muita elämänilmiöitä. Teoksensa "Ihmisen elontoimintaopin käsikirja" (1840) 6:nnessa osassa käsittelee hän erikoisesti sielunelämää ja esittää siinä 80 sivulla runsaan määrän mitä tärkeimpiä sielunelämää koskevia havaintoja.
Kansansielutiede.Vertailevan sielu tieteen hedelmälliseksi kehittämiseksi on mitä tärkeintä, että arvostelevaa vertailua ei rajoteta koskemaan yleensä ihmistä ja eläintä, vaan että myöskin vertaillaan toisiinsa eri eläin- ja ihmisyksilöjen sielunelämän moninaisia vivahduksia. Vasta senkautta tulemme selvästi tuntemaan sielullisen kehityksen pitkän asteikon, kehityksen, joka keskeytymättömästi johtaa alimmista, yksisoluisista elämänmuodoista aina nisäkkäisiin ja, niiden huipulla, ihmiseen. Myöskin ihmissuvun omassa piirissä ovat nuo vivahdukset varsin melkoisia ja "sielunsukupuun" haarautumat mitä moninaisimpia. Kehityksen alimmalla asteella olevan raaimman luonnonihmisen ja sen korkeimmalla asteella olevan täydellisimmän sivistysihmisen sielullinen ero on tavaton, paljon suurempi kuin yleensä otaksutaan. Tällä tiedon alalla on varsinkin 19:nnen vuosisadan toisella puoliskolla "luonnonkansojen ihmistiede" suuresti edistynyt ja vertaileva kansantiede saavuttanut suuren merkityksen sielutieteen