105
lemmat olennot voivat muka olla olemassa riippumattomina toisistaan eivätkä ole välttämättömästi olevat toinen toisensa yhteydessä. Elimellinen ruumis on kuolevainen, aineellinen olento, kemiallisesti kokoonpantu elävästä alkulimasta ja sen synnyttämistä yhdistyksistä. Sielu sitävastoin on kuolematon, aineeton olento, henkinen vaikuttava voima, jonka arvotuksellinen toiminta muka on meille täysin käsittämätöntä. Tämä tavallinen käsitys on sellaisenaan puhtaasti spiritualistinen, henkioppinen, s. o. se opettaa että kaikki pohjaltaan on henkeä ja riippuu hengestä; sen periaatteellinen vastakohta on eräässä mielessä materialistinen, aineoppinen, s. o. se opettaa että kaikki pohjaltaan on ainetta ja riippuu aineesta. Tuo käsitys on samalla transcendenttinen, ylimaailmainen, ja supranaturalistinen, yliluontoisopillinen; sillä se väittää että on olemassa voimia, jotka ovat olemassa ja toimivat ilman aineellista pohjaa; se perustuu otaksumalle, että luonnon ulkopuolella ja yläpuolella vielä on "henkinen maailma", aineettomuuden maailma, josta me kokemuksen tietä emme tiedä mitään, emmekä luontoomme nähden voikaan tietää.
Tämä otaksuttu "hengenmaailma", joka muka on aivan riippumaton aineellisesta esinemaailmasta, ja jonka olemassa-olon otaksumiselle perustuu dualistisen (kahtanaisuutta opettavan) maailmankäsityksen koko taidokas rakennus, on kokonaan haaveilevan mielikuvituksen tuotetta; ja sama pitää paikkansa salaperäisyyksiä uskovaan, sen kiinteässä yhteydessä olevaan luuloon että on "kuolematon sielu", minkä luulon tieteellinen paikkansapitämättömyys meidän myöhemmin on erikoisesti osotettava (XI:nnessä luvussa). Jos tässä satupiirissä