87
tuvat toiselta puolen lajit mukautumisen, elimien tottumisen ja harjaantumisen, vaikutuksesta vähitellen. Myöskin meidän inhimillinen elimistömme on samalla luonnollisella tavalla muuntumisen kautta syntynyt eräistä apinankaltaisista nisäkkäistä. Kaikissa näissä tapahtumissa, kuten yleensä kaikissa 1uonnon ja hengenelämän ilmiöissä, otaksuu Lamarck todellisina, aikaansaavina syinä vaikuttamassa olevan yksinomaan mekaanisia (koneellisia), fysikaalisia (luonnonopillisia) ja kemiallisia (aineopillisia) tapahtumia. Hänen teokseensa sisältyvät puhtaasti monistisen (yhtenäisen), kehitysopille perustuvan luonnonjärjestelmän alkeet. Olisi pitänyt voida odottaa, että tämä suuremmoinen yritys polveutumisopin tieteelliseksi perustelemiseksi heti olisi järkyttänyt vallitsevan tarun lajien luomisesta ja murtanut tien luonnolliselle kehitysopille. Kuitenkin saattoi Lamarck suuren vastustajansa Cuvierin vanhoillisen auktoriteetin rinnalla saavuttaa yhtä vähän jalansijaa, kuin kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänen virkaveljensä ja aatetoverinsa Geoffroy St. Hilaire. Ne kuuluisat taistelut, jotka tämä luonnonfilosofi v. 1830 Pariisin Akatemiassa suoritti Cuvieriä vastaan, -päättyivät tämän täydellisellä voitolla. Se mahtava kehitys, jonka alaisena biologian (eläinten ja kasvien elämää koskevan tieteen) kokemusperäinen tutkimus tuohon aikaan oli, vertailevan ruumiinrakenneopin ja elontoimintaopin alalla tehdyt runsaat mielenkiintoiset keksinnöt, soluopin synty ja sikiökehityksen edistykset antoivat eläintieteilijöille ja kasvitieteilijöille niin runsaasti kiitollista tutkimusaihetta, että sen ohella aivan unohdettiin lajien synnyn vaikea ja hämärä kysymys. Tyydyttiin rauhassa perinpäiseen luomisdogmiin. Vieläpä