86
täni tässä asiassa. Kuitenkaan eivät nämä Goethen luonnonmukaiset kehitysajatukset, yhtävähän kuin Kantin, Okenin, Treviranuksen ja muitten 19:nnen vuosisadan alussa eläneiden luonnonfilosofien samallaiset ajatukset, pääse eräitä yleisiä vakaumuksen kohtia pitemmälle. Näiltä ajattelijoilta puuttui vielä se suuri vipu, jota "luonnollinen luomishistoria" tarvitsi tullakseen lajidogmin arvostelun tietä perustelluksi, josta työstä on meidän kiittäminen vasta Lamarckia.
Polveutumisoppi.Lamarck (1809). Muodonmuutosoppia yritti ensi kerran perinpohjaisen tieteellisesti perustella 19:nnen vuosisadan alussa elänyt suuri ranskalainen luonnonfilosofi Jean Lamarck, merkittävin pariisilaisen virkaveljensä Cuvierin vastustaja. Jo v. 1802 oli hän teoksessaan "Elävien luonnonesineiden tutkimuksia" lausunut julki uraauurtavan ajatuksen lajien muuntelevaisuudesta ja muuttumisesta, jota ajatusta hän sitte v. 1809 syvämielisen teoksensa "Eläintieteen filosofian" kahdessa nidoksessa yksityiskohtaisesti perusteli. Tässä teoksessa esitti Lamarck ensi kerran tuota vallitsevaa lajien muuttumattomuusdogmia vastaan sen oikean ajatuksen, että elimellinen "laji" on teennäinen ajatusyleistelmä, vain suhteellisen arvon omaava käsite-muodoste, samoin kuin laajempia ryhmiä tarkottavat käsitemuodosteet suku, heimo, lahko ja luokka. Hän väitti edelleen, että kaikki lajit ovat muuttuvaisia ja sangen pitkien ajanjaksojen kuluessa muuntumisen kautta syntyneet vanhemmista lajeista. Yhteiset kantamuodot, joista ne polveutuvat, olivat alkuaan aivan yksinkertaisia alempia elimistöjä: ensimäiset ja vanhjmmat muodostuivat alkusynnyn kautta elimettömästä luonnosta. Samalla kun perusmuoto periytymisen vaikutuksesta pysyy, muut-