Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

59

sia koskevaksi. Tämän vaikean tehtävän suoritti Schwann onnellisesti teoksessaan "Mikroskopische Untersuchungen tiber die Obereinstimmung in der Struktur und dem Wachstum der Tiere und Pflanzen" ("Eläinten ja kasvien rakenteen ja kasvamisen yhtäläisyyttä koskevia mikroskooppisia tutkimuksia"), joka ilmestyi v. 1839. Siten oli laskettu perusta soluteorialle, jonka merkitys sekä elontoimintaopille että ruumiinrakenneopille sittemmin on vuosi vuodelta lisääntynyt ja joka on yhä yleisemmin osottautunut oikeaksi. Sitä seikkaa, että kaikkien elimistöjen elontoiminta täytyy käsittää perustuvaksi sen kudososasien, mikroskooppisten solujen, elontoimintaan, esittivät erittäinkin kaksi Johannes Müllerin muuta oppilasta, terävä-älyinen wieniläinen ruumiinrakenneopintutkija Ernst Brücke ja kuuluisa würzburgilainen kudosopintutkija Albert Kölliker. Edellinen nimitti soluja aivan oikein "alkeiselimistöiksi" ja osotti, että ne sekä ihmisen että kaikkien muiden eläimien ruumiissa ovat itsenäisesti toimivia elämän alkutekijöitä. Kölliker saavutti erikoisia ansioita ei vain koko kudosopin kehittäjänä, vaati myöskin todistamalla, että eläinten yksilökehityksen alkuna oleva muna ja siitä syntyvät "vakoutumispalloset" ovat yksinkertaisia soluja.

Mutta niin yleisesti kuin tunnustettiinkin soluteorian suuri merkitys kaikkiin eläinten ja kasvien elämän tutkimusta koskeviin tehtäviin nähden, niin on kuitenkin sille perustuva soluelontoimintaoppi kehittynyt itsenäiseksi tieteenhaaraksi vasta aivan viime aikoina. Tällä alalla on erittäinkin Max Verworn hankkinut itselleen kaksinkertaisen ansion. Vuonna 1889 ilmestyneessä teoksessaan "Psychofysiologische Protisten-Studien" ("Sielutieteellis-elontoimintaopillisia alkeiselimistötutki-


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003