29
män maailmanarvotusta"; hän esittää ne seuraavassa järjestyksessä: I. aineen ja voiman olemus, II. liikunnon alkuperä, III. elämän synty, IV. (näennäisesti tarkotuksellinen) luonnon tarkotuksenmukainen järjestys, V. yksinkertaisen aistimuksen ja tietoisuuden syntyminen, VI. järjellinen ajattelu ja sen kanssa läheises;ä yhteydessä olevan kielen synty, VII. tahdonvapauden kysymys. Näistä seitsemästä maailmanarvotuksesta selittää Berlinin Akatemian puhuja kolme aivan kaiken kokemuksen ulkopuolella oleviksi ja mahdottomiksi ratkaista (ensimäisen, toisen ja viidennen) ; kolmea muuta pitää hän kyllä vaikeina; mutta mahdollisina ratkaista (kolmatta, neljättä ja kuudetta); seitsemänteen ja viimeiseen "maailmanarvotukseen" nähden, joka on käytännöllisesti tärkein, nimittäin tahdonvapauskysymykseen nähden, ei hän voi ratkaista kantaansa.
Minun käsitykseni mukaan ratkaisee nuo kolme "kaiken kokemuksen ulkopuolella " olevaa arvotusta (I, II, V) :meidän käsityksemme substanssista (12:s luku); kolme muuta, nuo vaikeat, mutta ratkaistaviksi mahdolliset kysymykset, (III, IV, VI) on lopullisesti ratkaissut nykyaikainen kehitysoppi, seitsemäs ja viimeinen maailmanarvotus, tahdonvapaus, ei ole ollenkaan arvostelevan tieteellisen selittämisen esineeksi kelpaava, koska se puhtaana dogmina (uskonlauseena) riippuu pelkästä hairauksesta eikä sitä todellisuudessa ensinkään ole olemassa.
Maailmanarvotusten ratkaisu. Maailmanarvotusten ratkaisemisen keinot ja menettelytavat ovat samat kuin puhtaasti tieteellisen tutkimuksen yleensä: kokemus ja johtopäätöstenteko. Tieteellistä kokemusta hankimme itsellemme havaintojen ja kokeilujen kautta, jolloin