28
ihmisyksilö katoavaisen elimellisen luonnon ohimenevä ilmiö.
Ei mikään näytä minusta olevan paremmin omiaan kuin tämä suuremmoinen maailmantieteellinen näkökanta, antamaan jo ennakolta meille oikean mittapuun ja laajan katsantokannan, jolla meidän on oltava käydessämme maailmanarvotuksia ratkaisemaan. Sillä sen kautta käy selväksi "ihmisen määräävä asema luonnossa", ja kumoutuu myöskin antropistinen suuruudenhulluus, tuo katsantokanta, jolta ihminen asettaa itsensä äärettömän maailmankaikkeuden rinnalle ja kerskailee itseänsä tärkeimmäksi maailmankaikkeuden osaksi. Tämä turhamaisen ihmisen rajaton pöyhkeily on johtanut hänet siihen harhakuvitelmaan, että hän on "Jumalan kuva", vaatimaan itselleen "iankaikkista elämää" ja kuvittelemaan, että hänellä on rajaton" tahdon vapaus II. Kaligulan naurettava keisarihulluus on tämän ihmisen ylpeän itsejumaloimisen erkoinen muoto. Vasta kun jätämme tämän perusteettoman suuruudenhulluuden ja asetumme luonnonmukaiselle maailmantieteelliselle näkökannalle, voimme saavuttaa "maailmanarvotusten" ratkaisun.
Maailmanarvotusten lukumäärä. Kehittymätöntä sivistysihmistä, samoinkuin raakalaistilassa olevaa luonnonihmistä, ympäröi joka askeleella lukematon joukko maailmanarvotuksia. Kuta pitemmälle sivistys edistyy ja tiede kehittyy, sitä pienemmäksi tulee niiden lukumäärä. Monistinen filosofia tunnustaa lopulla vain yhden ainoan kaikkikäsittävän maailmanarvotuksen olevaksi, "substanssikysymyksen", kysymyksen maailman perusaineksen olemuksesta. Kuuluisassa puheessaan, jonka hän piti Berlinin Tiedeakatemian Leibniz-istunnossa v. 1880, erottaa Emil Du Bois-Reymond, "seitse-