4
"filosofiana", ei ensinkään pyrikään itseensä sulattamaan noita vastavo.itettuja kokemusperäisen tieteen aarteita. Ja yhtäläisesti valittaen täytyy meidän toiselta puolen myöntää, että useimmat niin sanotun "eksaktisen (täsmällisen tarkkoja menettelytapoja noudattavan) luonnontieteen" edustajat tyytyvät oman ahtaamman tutkimusalansa piiriin kuuluvien havaintojen ja kokeiden erikoisharrastamiseen ja pitävät tarpeettomana havaittujen ilmiöiden yleisen syy-yhteisyyden syvempää ymmärtämistä, s. o. juuri filosofiaa! Samalla kun nämä puhtaalle kokemukselle perustavat tieteilijät "eivät näe metsää puiden vuoksi", tyytyvät nuo yliluonnollisten asiain tutkijat pelkkään metsän käsitteeseen, näkemättä puita. Käsitettä "luonnonfilosofia" (luonnon olemusta tutkiva viisaustiede), jossa aivan luonnonmukaisesti yhtyisivät nuo molemmat totuudenetsinnän tiet, kokemusperäinen ja miettivä tutkimustapa, kieltäytyvät molempien suuntien laajat piirit kammoten hyväksymästä.
Tämä luonnoton ja turmiollinen luonnontieteen ja filosofian vastakkaisuus, kokemuksen ja ajattelun tulosten vastakkaisuus, tunnetaan kieltämättä laajoissa sivistyneissä piireissä yhä elävämmin ja tllskallisemmin. Sitä todistaa jo yhä kasvava tavattoman kansantajuisen "luonnonfilosofisen", viime puolen vuosisadan aikana syntyneen kirjallisuuden laajuus. Sitä todistaa myöskin se ilahuttava tosiasia, että tuosta havaintojatekevän luonnontieteilijän ja ajattelevan filosofin välisestä molemminpuolisesta vastenmielisyydestä huolimatta, sittenkin monet kummankin leirin etevät tiedemiehet liittyvät liittoon keskenään ja yhdessä pyrkivät noiden tutkimuksen korkeimpain tehtäväin ratkaisuun, joita lyhyesti yhdellä sanalla nimitämme maailmanarvotuksiksi".