372
siten meidän monistinen siveysoppimme tässä tärkeimmässä kohdassa täydessä sopusoinnussa ei vain noiden vanhempien pakanallisten siveysoppien, vaan myöskin kristillisen kanssa. Mutta ikävä kyllä häiritsee tämän ilahduttavan sopusoinnun heti se seikka, että evankeliumeissa ja Paavalin epistolissa on useita muita siveyskäskyjä, jotka ovat suorastaan ristiriidassa tuon ensimäisen ja ylimmän käskyn kanssa. Meidän on senvuoksi lyhyesti viitattava noihin kristinopin surkeisiin puoliin, jotka eivät sovellu nykyajan parempaan maailmankatsomukseen ja käytännöllisiltä johtopäätöksiltään ovat suorastaan vahingollisia. Niihin kuuluu kristillisen siveysopin osottama oman yksilön, ruumiin, luonnon, sivistyksen, perheen ja naisen halveksuminen.
IKristinuskon opettama itsehalveksuminen. Kristillisen siveysopin pahimpana harhakäsityksenä, joka suorastaan kumoo kultaisen säännön, täytyy meidän pitää lähimäisenrakkauden liian pitkälle menemistä itsekkyyden kustannuksella. Kristinusko periaatteellisesti vastustaa itsekkyyttä, ja kuitenkin on tämä luonnonvietti ihmisen itsensäsäilyttämiseksi aivan välttämätön; voipa sanoa, että myöskin lähimäisenrakkaus, sen näennäinen vastakohta, pohjaltaan on hienostunutta itsekkyyttä. Mitään suurta, mitään ylevää ei milloinkaan ole tapahtunut itsekkyydettä, ei intohimotta, joka tekee meidät kykeneviksi suuriin uhrauksiin. Vain tämän vietin liiallisuus on pahaa. Muuan niitä kristillisiä käskyjä, jota meihin juurrutetaan aikaisimmasta lapsuudesta yhtenä tärkeimmistä, ja jota miljoonissa saarnoissa ylistetään, on lause: "Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroovat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoovat