359
tahansa. Mutta mitä tekemistä on sillä kaikella puhtaan kristinopin kanssa tuon kieltäymyksen uskonnon kanssa, joka kehotti luopumaan kaikesta maallisesta loistosta, haikesta aineellisesta kauneudesta ja taiteesta, joka halveksi perhe-elämää ja rakkautta naiseen, joka saarnasi vain huolehtimista "iankaikkisen elämän" katoamattomista hyvyyksistä? "Kristillisen taiteen" käsite sellaisenaan on oikeastaan sisäisesti ristiriitainen. Rikkailla kirkkoruhtinailla, jotka siitä huolehtivat, oli aivan toisia tarkotusperiä, ja he saavuttivatkin ne täydellisesti. Senkautta että he keskiajalla ohjasivat ihmishengen koko harrastuksen ja pyrkimyksen kohdistumaan kristilliseen kirkkoon ja sen ominaiseen taiteeseen, vierottivat he sen luonnosta ja siihen salattujen aarteiden tuntemuksesta, joka olisi johtanut itsenäiseen tieteeseen. Mutta sitäpaitsi muistutti kaikkialle joukottain asetettujen pyhienkuvien ja "pyhien kertomusten" tapauksia esittävien kuvien jokapäiväinen näkeminen uskovaista kristittyä joka hetki siitä runsaasta taru-aarteesta, minkä kirkon mielikuvitus on koonnut; Sen tarut esitettiin tosina kertomuksina, ihmehistoriat todellisina tapauksina, ja uskottiin sellaisiksi. Epäilemättä on kristillisellä taiteella tässä suhteessa ollut tavaton vaikutus yleiseen sivistykseen ja varsinkin uskon vakiinnuttamiseen, vaikutus, joka on havaittavana koko sivistysmaailmassa aina nykypäivään asti.
Monistinen taide. Mitä jyrkimmästi vastakkainen tälle vallitsevalle kristilliselle taiteelle on se uusi kuvaamataiteen muoto, joka vasta 19:nnellä vuosisadalla kehittyi luonnontieteiden yhteydessä. Maailmantuntemuksemme tavaton laajeneminen, lukemattomien kauniiden elämänmuotojen keksiminen, mistä meidän on sitä kiit-