353
kiinnipitämisen olemassa olevasta järjettömyydestä vain siksi että se on olemassa. Niin täytyi sitte jo v. 1878, sitte kun viisaampi paavi Leo XIII oli astunut paavinistuimelle, toistaa vaikea "Kanossaan-käynti". Uudestaan voimistuneen Vatikaanin valta lisääntyi taas valtavasti, toiselta puolen sen ankeriaisliukkaan jesuiittapolitiikan tunnottomien vehkeilyjen ja kiemurteluiden avulla, toiselta puolen Saksan valtiopäivien väärän kirkollisen politiikan ja Saksan kansan merkillisen valtiollisen kyvyttömyyden vuoksi. Niin täytyi meidän sitte 19:nnen vuosisadan lopulla nähdä sellainen häpeällinen näky,
että katolinen keskusta Saksan valtiopäivillä näytteli määräävää osaa, ja että nöyryytetyn isänmaamme kohtaloja ohjasi paavilainen puolue, joka lukumäärältään ei ole kolmattakaan osaa koko väestöstä.
Kun saksalainen sivistystaistelu v. 1872 alkoi, tervehtivät kaikki vapaasti ajattelevat miehet täydellä syyllä sitä uskonpuhdistuksen valtiollisena uudistumisena, tarmokkaana yrityksenä vapauttaa nykyaikainen sivistys paavilaisuuden henkisen tyrannivallan ikeen alaisuudesta; koko vapaamielinen sanomalehdistö juhli Bismarckia ”valtiollisena Lutherina" I valtavana sankarina, joka olisi johtava ei vain Saksan kansalliseen yhteyteen, vaan myöskin sen henkiseen vapautukseen. Kymmentä vuotta myöhemmin, sitte kun paavilaisuus oli voittanut, väitti sama "vapaamielinen sanomalehdistö" vastakkaista ja selitti sivistystaistelun suureksi virheeksi; ja samaa tekee se vielä nykyäänkin. Tämä tosiasia osottaa vain, miten lyhyt muisti on meidän sanomalehdenkirjottajillamme, miten puutteellisia heidän historialliset tietonsa ja miten epätäydellinen heidän filosofinen sivistyksensä. Niinsanottu "valtion ja kirkon välinen rauhanliitto" on joka