341
vertailevan muoto-opin ja elontoimintaopin perustajana. Muuan viimeksimainitun oppilas, Theodor Schwann, loi v. 1838, yhdessä Matthias Schleidenin kanssa, perustavan soluopin. Jo aikaisemmin oli Lyell (1830) johtanut maan kehityshistorian luonnollisista syistä ja siten todistanut että meidän kiertotähteemme nähden pitää paikkansa koneenomainen maailmansyntyoppi, jonka Kant jo v. 1755 oli rohkeasti esittänyt. Vihdoin esittivät Robert Mayer ja Helmholtz (1842) tarmoperiaatteen, ja samalla oli saatu selville suuren substanssilain toinen, täydentävä puoli; sen toisen puolen, aineen häviämättömyyden lain, oli jo lavoisier v. 1789 keksinyt. Mutta kruunun kaikille näille syville katsauksille luonnon sisäiseen olemukseen asetti sitte v. 1859 Charles Darwin esittämällä uuden kehitysoppinsa, tällä 19:nnen vuosisadan suurimmalla luonnonfilosofisella teolla.
Miten suhtautuu nyt näihin valtaviin luonnontuntemuksen saavutuksiin nykyaikainen kristinusko? Alukst tuli luonnollisesti sen kummankin pääsuunnan, vanhoillisen paavilaisuuden ja edistysmielisen protestantisuuden, välinen juopa yhä suuremmaksi. Paavilaisen papiston ja, yhdessä sen kanssa, oikeaoppisen "Evankelisen allianssin” täytyi luonnollisesti asettua ankarasti vastustamaan noita vapaan hengen mahtavia valtauksia; molemmat nuo "oikeaoppiset" suunnat pysyivät ankarassa kirjainuskossaan ja vaativat, että järjen olisi ehdottomasti alistuttava dogmin alaiseksi. Vapaamielinen protestanttismi sitä vastoin häipyi yhä enemmän eräänlaiseksi monistiseksi kaikkijumalaisuuden opiksi ja pyrki sovittamaan noita molempia vastakkaisia periaatteita; se koetti yhdistää kokemusperäisesti todistettujen luonnonlakien välttämättömäksi havaitsemaansa