336
itsenäisesti ajatteleva ihminen, piti järkevät ajatukset omina tietoinaan. Ellei hän niin tehnyt, täytyi hänen olla valmis elävänä käymään polttoroviolle, kuten tapahtui suurelle monistiselle filosofilIe Giordano Brunolle, uskonpuhdistaja Johan Hussille ja useammalle kuin sadalletuhannelle muulle "totuuden todistajalle". Keskiajan tieteiden historia opettaa melkein joka sivullaan, että itsenäinen ajattelu ja kokemusperäinen tieteellinen tutkimus kautta kahdentoista surkean vuosisadan todella täydelleen hautaantuivat mahtavan paavilaisuuden painostuksen alle.
Paavilaisuus ja kristinusko. Kaikki se, mitä me todellisessa kristinuskossa sen perustajan ja hänen jaloimpien seuraajainsa mielessä pidämme suuressa arvossa ja mikä meidän tulee koettaa tämän "maailmanuskonnon" ehdottomasta perikadosta pelastaa meidän uuteen, monistiseen uskontoomme, on kristinuskon siveellisiä ja yhteiskunnallisia totuuksia. Tosi-ihmisyyden, "kultaisen säännön", suvaitsevaisuuden, ihmisrakkauden periaatteita sanan parhaassa ja korkeimmassa merkityksessä, näitä kristinuskon todella hyviä puolia ei kristinusko tosin ensimäisenä ole keksinyt ja esittänyt, mutta se on kuitenkin menestyksellisesti saattanut ne voimaan tuona tärkeänä ajanjaksona, jolloin klassillinen vanha-aika joutui häviöönsä. Mutta paavilaisuus on ymmärtänyt kääntää kaikki nuo hyveet niiden suoranaisiksi vastakohdiksi ja samalla kuitenkin säilyttää vanhan firman nimen nimikelapussa. Kristillisen rakkauden tilalle tuli kiihkoisa viha tois-uskoisia kohtaan; tulella ja miekalla hävitettiin sukupuuttoon ei vain pakanat, vaan myöskin ne kristilliset lahkot, jotka parempaan tietoon päässeinä uskalsivat tehdä vasta.