334
yhä uutta alaa voittavalla islamilla yli 120 miljoonaa kannattajaa. Paavilaisuuden maailmanherruus on ennenkaikkea keskiaikaan lyönyt synkän leimansa; se merkitsee kaiken vapaan hengenelämän kuolemaa, kaiken todellisen tieteen taantumusta, kaiken puhtaan siveyden rappeutumista. Loistavasta kukoistuksesta, mihin inhimillinen hengenelämä oli kohonnut ensimäisellä vuosisadalla ennen Kristusta ja ensimäisellä vuosisadalla sen jälkeen, vaipui se paavilaisuuden vallitessa pian tasolle, jota totuuden tietämiseen nähden voi nimittää vain raakalaisuudeksi. Kerskutaan kyllä keskiaikaan nähden, että muut hengenelämän puolet silloin olivat runsaasti kehittyneet, niin runous ja kuvaamataide, skolastinen oppiheisuus ja kirkkoisien kirjotusten tutkimiselle perustuva filosofia. Mutta tämä sivistysharrastus oli vallitsevan kirkon palveluksessa, eikä sitä käytetty vapaan hengentutkimuksen kehittämiseksi vaan tukahuttamiseksi. Katolilainen papisto teki yksinomaisen valmistumisen tuntematonta "tulevaista iankaikkista elämää" varten, luonnon halveksumisen, kieltäytymisen sitä tutkimasta, mikä on kristinuskon periaatteessa, kunkin pyhäksi velvollisuudeksi. Perinpohjaisen muutoksen parempaan päin sai vasta 16:nnen vuosisadan alussa aikaan uskonpuhdistus.
Sivistyksen taantuminen keskiajalla. Veisi meidät liian pitkälle, jos tässä pyrkisimme kuvaamaan sitä surkeata taantumusta, minkä alaiseksi inhimillinen sivistys joutui paavilaisuuden henkisen herruuden kahdentoista vuosisadan aikana. Parhaiten kuvannee sitä suurimman ja nerokkaimman hohenzolleriruhtinaan yksi ainoa lause; Fredrik Suuri keskitti arvostelunsa lauseeseen, että historian tutkiminen saattaa vakuutetuksi