Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

327

elämän" piirissä, s. o. eräällä aivoelontoiminnan erikois-alalla.

Tätä nykyaikaisen tieteellisen ja aikansaeläneen kristillisen maailmankatsomuksen välistä ilmeistä ja sovittamatonta vastakkaisuutta ei kukaan ole todistanut selvemmin, rohkeammin ja kumoamattomammin kuin 19:nnen vuosisadan suurin jumaluusoppinut, David Friedrich Strauss. Hänen viimeinen tunnustuksensa, teos "Vanha ja uusi usko" (ilm. 1872, 14:s painos 1900), on kaikkien niiden nykyajan sivistyneiden rehellisen vakaumuksen yleisesti pätevä ilmaus, jotka tajuavat kristinuskon perinnäisten, vallitsevien uskonoppien ja nykyajan luonnontieteen valaisevien, järjellisten tietoilmestysten ehdottoman ristiriidan; kaikkien niiden, joilla on rohkeutta puolustaa järjen oikeutta taikauskon vaatimuksia vastaan, ja jotka tuntevat filosofista tarvetta päästä yhtenäiseen luonnonkäsitykseen. Strauss on rehellisenä ja rohkeana vapaa-ajattelijana selittänyt paljon paremmin, kuin minä osaan "vanhan ja uuden uskon" väliset törkeät ristiriitaisuudet. Molempien vastakohtien täyden sovittamattomuuden, molempien välisen "elämästä ja kuolemasta" käytävän ratkaisutaistelun välttämättömyyden, on filosofiselta kannalta osottanut varsinkin Eduard Hartmann mielenkiintoisessa teoksessaan "kristinuskon itsehajaantumuksesta" (1874).

Niistä lukuisista teoksista, jotka 19:nnen vuosisadan kuluessa ovat edistäneet kristinuskon, sen olemuksen ja oppien tieteellistä arvostelua, on sitäpaitsi mainittava varsinkin seuraavat: David Strauss, Das Leben Jesu (Jesuksen elämä; ilm. 1864, 11:s painos Bonnissa 1890); Ludwig Feuerbach, Das Wesen des Christentums (Kristinuskon olemus; ilm. 1841, 4:s painos 1883); Paul de


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003