264
luoja, joka ilman ennakolta-ajateltua tarkotusta ja luomissuunnitelmaa kehittää eliömuotojen tarkotuksenmukaiset elimistöt. Senkautta on Darwinista tullut "elimellisen maailman Kopernikus".
IV. Monistinen Ihmisensyntyoppi. Neljäntenä ja viimeisenä maailmankehityksen pääjaksona voimme me ihmiset pitää sitä nuorinta ajanjaksoa, jonka kuluessa meidän oma sukumme on kehittynyt. Jo lamarck (1809) oli selvästi tajunnut, että tämän kehityksen Ijärjellisesti voi ajatella tapahtuneen vain yhdellä luonnollisella tavalla, "polveutumalla apinasta", läheissukuisimmasta nisäkkäästä. Huxley osotti sitte (1863), kuuluisassa teoksessaan "ihmisen asemasta luonnossa", että mainittu merkityksellinen otaksuma on välttämätön polveutumisopin johtopäätös, ja perusteli väitteensä ruumiinrakenneopillisilla, sikiöhistoriallisilla ja muinaiseliötutkimuksen alalta saamillaan tosiasioilla; hän selitti tämän "kaikkien kysymysten kysymyksen" periaatteessa ratkaistuksi. Darwin käsitteli samaa kysymystä nerokkaasti eri puolilta teoksessaan "ihmisen polveutumisesta ja sukupuolisesta valinnasta" (1871). Minä itse olin jo "Yleisessä muoto-opissani" (1866) omistanut tälle polveutumisopin tärkeimmälle erikoiskysymykselle oman lukunsa. 1874 julkaisin minä "Ihmisensyntyoppini" joka oli ensimäinen koe seurata ihmisen polveutumista kautta koko hänen esi-isäsarjansa aina vanhimmista alkusyntyisistä alkulima-eläinmuodoista alkaen; nojauduin esityksessäni sukuhistorian kolmeen suureen tietolähteeseen, vertailevaan ruumiinrakenneoppiin, sikiöhistoriaan ja muinaiseliötutkimukseen. (Teoksen viides uudistettu painos ilm. v. 1903). Miten pitkälle sittemmin olemme tulleet lukuisten tärkeitten ihmisen kehitystä