261
toimitettuaan havaintoja voi nähdä eri tilojen palaavan uudelleen havaittaviin, kun jossakin kaasujoukossa on tapahtunut kokonainen sarja muutoksia.
II. Monistinen maansyntyoppi. Maan kehityshistoria, johon me nyt vielä luomme pikaisen silmäyksen, muodostaa vain turhanpienen osan maailmankokonaisuuden kehityshistoriasta. Se on kyllä, samoinkuin maailmankehityshistoriakin, jo vuosituhansia ollut filosofisen mietiskelyn ja vielä enemmän tarumuodostelujen esineenä; mutta sen todellista tieteellistä tietämystä on saavutettu vasta paljon myöhemmin, suurimmaksi osaksi vasta 19:nnellä vuosisadalla. Periaatteessa oli maan luonne, auringon ympäri kiertävänä kiertotähtenä, saatu selville jo Kopernikuksen (1543) maailmanjärjestelmän keksinnöllä; Galilei, Kepler ja muut suuret tähtitieteilijät olivat suuretieteellisesti määränneet maan etäisyyden auringosta, sen liikelait j. n. e. Myöskin oli Kantin ja Laplacen maailmansyntyoppi jo viitannut tien, miten maa oli kehittynyt aurinko-äidistä. Mutta meidän kiertotähtemme myöhempi historia, sen pinnan muodostuminen, mantereiden ja merien, vuorien ja erämaiden synty, oli vielä 18:nnen vuosisadan lopulla ja 19:nnen vuosisadan ensimäisillä vuosikymmenillä vain vähässä määrässä ollut vakavan tieteellisen tutkimuksen esineenä; enimmäkseen oli tyydytty verraten epävarmoihin arveluihin tai perinnäisten luomistarujen omaksumiseen; varsinkin perinnäinen usko Mooseksen luomiskertomukseen se taasen tässäkin jo ennakolta sulki itsenäiseltä tutkimukselta tien totuuden todelliseen tuntemiseen.
Vasta vuonna 1822 ilmestyi merkitsevä teos, joka maanpallon historian tieteellisessä tutkimuksessa käytettäväksi esitti menettelytavan, joka pian osottautui verratto-