Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

259

raava: "Maailmaltkaikkeuden entropia pyrkii aina suurimpaan mahdolliseen määrään", Clausiuksen käsityksen mukaan on maailmankaikkeuden kokonaistarmomäärässä kaksi osaa, joista toisen (korkeampana lämpimyytenä ilmenevänä lämpönä, liikevoimana, sähkö- ja kemiallisena tarmona j. n. e. olevan) vielä osittain voi muuntaa työksi, toista sitävastoin ei; tämä viimeksimainittu, jo lämmöksi muuttunut ja kylmempiin kappaleisiin kokoontunut tarmo, on ehdottomasti mennyttä enempään työtoimintaan nähden. Tätä ikäänkuin "kulutettua" tarmon osaa, jota ei enään voi muuntaa liikevoimaa kysyväksi työksi, nimittää Clausius entropiaksi (s. o. "sisäänkääntyneeksi" voimaksi); se kasvaa alituisesti tuon edellisen osan kustannuksella. Kun nyt alituisesti yhä enemmän maailmankaikkeuden liikevoimaista tarmoa muuttuu lämmöksi eikä tätä enään aina voi muuttaa liikevoimaiseksi tarmoksi, täytyy työkykyisen tarmon kokonaismäärän yhä enemmän hajaantua ja aleta. Kaikkien lämpimyyserojen pitäisi lopuksi kadota, ja täysin sidotun lämmön sitte olla tasaisesti jakaantuneena liikkumattoman aineen muodostamaan yhteen ainoaan möhkäleeseen; kaikki elimellinen elämä ja kaikki elimellinen liike olisi lakannut, kun tämä entropian suurin mahdollinen määrä olisi saavutettu; todellinen "maailman loppu" olisi tapahtunut, (Vert. Felix Auer- bach, Die Weltherrin und ihr Schatten, 1902.)

Jos tämä entropiaopin johtopäätös olisi oikea, niin pitäisi otaksuttua "maailman loppua" vastata myöskin sen alkuperäinen "alku", molemmat mielteet ovat meidän monistiselta ja johdonmukaiselta ikuisen maailmankehityksen kulun katsantokannaltamme yhtä paikkansapitämättömiä. On yhtä vähän mitään maailman alkua,


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003