224
senvuoksi ensin luotava lyhyt silmäys kumpaankin noihin yllämainittuun lakiin erikseen.
Aineen säilymisen laki (eli "aineen samanmääräisyyden" laki, Lavoisier, 1789). Maailmanavaruutta täyttävän aineen määrä on muuttumaton. Jos jokin kappale näyttää katoavan, se itse asiassa muuttaa vain muotoaan; kun hiili palaa, muuttuu se, yhtymällä ilmassa olevaan happeen, kaasumaiseksi hiilihapoksi; kun sokuripala liukenee veteen, muuttuu sen kiinteä olomuoto nestemäiseksi. Samoin muuttaa aine vain muotoaan, kun jokin uusi luonnonesine näyttää syntyvän; kun sataa, joutuu ilmassa oleva vesihöyry sellaiseen tilaan, että se pisaroina putoo alas; kun rauta ruostuu, yhdistyy metallin pintakerros ilmassa olevaan veteen ja happeen ja muodostaa siten "ruostetta". Missään kohdin luonnossa emme näe varsinaista uutta ainetta muodostuvan tai tulevan "luoduksi"; missään emme huomaa, että olemassaolevaa ainetta katoo tai häviää olemattomiin. Tämä kokemusperäinen laki on nykyään kemian ensimäisenä ja horjumattomana peruslakina, ja sen paikkansapitäväisyys voidaan milloin tahansa todistaa vaa'an avulla. Suuren ranskalaisen kemiantutkijan Lavoisierin kuolemattomana ansiona on tämän todistuksen ensikertainen esittäminen. Nykyään ovat kaikki luonnontutkijat, jotka vuosikausia ovat ajatellen tutkineet luonnonilmiöitä, niin lujasti vakuutettuja aineen ehdottomasta samanmääräisyydestä, että he eivät ensinkään voi kuvitella muuta mahdolliseksi.
Voiman säilymisen laki (eli "tarmon samanmääräisyyden" laki, Robert Mayer, 1842). Maailmanavaruuden kaikki ilmiöt aikaansaavan voiman eli tarmon määrä on muuttumaton. Kun veturi kuljettaa junaa,